Lumikki oli viikonlopun katsotuin, meänkielinen Valitut ylsi toiseksi

valitut1still
Jakob Öhrman ja Jessica Grabowsky elokuvassa Valitut. Kuva: Mimmo Hildén / Iris Film

Marc Webbin ohjaama Disneyn uusi Lumikki keräsi ensi-iltaviikonloppunaan 114 salista 10 198 katsojaa, joka riitti viikonlopun katsojatilaston kärkipaikkaan. Jo etukäteen erilaisten kohujen keskelle joutunut elokuva on tuorein Disneyn live action -sovitus yhtiön aiemmin tuottamasta klassikkoanimaatiosta. 

Walt Disney teki Grimmin veljesten sadusta yhtiönsä ensimmäisen koko illan piirroselokuvan, Lumikin ja 7 kääpiötä (1937), joka lienee yhä maailman menestynein piirroselokuva. Suomessa se on saanut pelkästään vuodesta 1972 lähtien uusintaesityksissä 371 013 katsojaa (luku ei siis sisällä katsojia vuosilta 1938–1971).

Disney on aiemmin tuottanut live action -versiot muun muassa elokuvista Liisa Ihmemaassa (1951), Prinsessa Ruusunen (1959), Lupsakkaat luppakorvat (1961), Kaunotar ja hirviö (1991) ja Aladdin (1992). Niistä ainoastaan  Bill Condonin ohjaama Beauty & the Beast – Kaunotar ja hirviö (2017) menestyi Suomen elokuvateattereissa animaatioversiota paremmin: live action -elokuva keräsi 259 558 katsojaa, vuoden 1991 animaatio puolestaan 193 408 katsojaa.

Rachel Zeglerin ja Gal Gadotin tähdittämä uusi Lumikki on 50-vuotiaan Marc Webbin kuudes pitkä elokuva. Ohjaajan viidestä aiemmasta elokuvasta kolme pääsi Suomessa valkokankaille: esikoisohjaus (500) Days of Summer (2009) sai 24 924 katsojaa, The Amazing Spider-Man (2012) ja sen jatko-osa (2014) yhteensä vain 135 109 katsojaa.

Ruotsinsuomalainen meänkielinen elokuva ylsi toiselle sijalle

1920-luvulla Ruotsissa Tornionjokilaakson seudulla joukko suomalaisia ja ruotsinsuomalaisia lestadiolaisia muodosti oman lahkonsa, jota kutsuttiin korpelalaisuudeksi. Jon Blåhedin aiheen pohjalta käsikirjoittama ja ohjaama epookkielokuva Valitut on ensimmäinen meänkielinen elokuva. Ensi-iltaviikonloppunaan se pyöri Suomessa peräti 102 salissa ja keräsi 4 484 katsojaa, joilla se ylsi katsojatilaston toiselle sijalle.

Tornionjokilaaksossa syntynyt ruotsinsuomalainen Blåhed, 37, on ohjannut aiemmin yhden pitkän näytelmäelokuvan, Inlandin (2020), joka sai kaksi Guldbagge-ehdokkuutta.

Valitut on ruotsalaisen Iris Filmin ja suomalaisen Rabbit Films Oy:n yhteistuotantoa. 2,67 miljoonan euron budjetista Suomen elokuvasäätiön tuki kattoi 250 000 euroa, ja Ruotsin filmi-instituutti tuki tuotantoa 10 350 000 kruunulla eli nykykurssilla noin 945 000 eurolla. Elokuvatuotanto hyötyi Suomen av-alan kannustinrahasta, mutta Business Finland ei kerro, mille tuotannoille se on tukia maksanut.

Blåhedin elokuvassa on useita suomalaisia näyttelijöitä, ja lisäksi sen päätekijöistä suomalaisia ovat kuvaaja Mimmo Hildén, leikkaaja Nina Ijäs, lavastajat Okku Rahikainen ja Vilja Katramo sekä maskeeraaja Saara Räisänen.

Meänkielen lisäksi myös kahta muuta Pohjolan vähemmistökielistä on käytetty viime vuosina ensimmäisen kerran elokuvan pääkielenä: Katja Gauriloffin ohjaamassa Je'vidassa (2023) puhuttiin koltansaamea ja Annika Grofin ohjaamassa Syksyn jälkeen saapuu keväässä (2020) livvinkarjalaa.

Toisen polven näyttelijöitä, Münchenin verilöyly, Mike Leigh ja David Lynch

Viikonlopun ensi-illoista kolmanneksi suosituin oli Dan Berkin ja Robert Olsenin ohjaama toimintakomedia Novocaine, jota kävi 48 salissa katsomassa yhteensä vain 1 718 katsojaa. Elokuvan pääosia näyttelee kaksi tunnettujen näyttelijöiden jälkeläistä: Jack Quaid, jonka vanhemmat ovat Dennis Quaid ja Meg Ryan, sekä Ray Nicholson, Jack Nicholsonin ja Rebecca Broussandin poika.

Tim Fehlbaumin ohjaama September 5 kertoo Münchenin vuoden 1972 olympialaisten verilöylystä yhdysvaltalaisen ABC-televisiokanavan toimittajien näkökulmasta. Peter Sarsgaardin tähdittämän englanninkielisen saksalaiselokuvan avaustulos jäi vaatimattomaksi: 37 salia ja 988 katsojaa.

Münchenin olympialaisten verilöyly oli aiheena myös Steven Spielbergin suurelokuvassa München (2005), joka oli Spielbergin elokuvaksi floppi, sillä kahden tunnin ja kolmen vartin elokuvalle kertyi vain 29 278 katsojaa.

Brittiläisen työväenluokan kuvaaja Mike Leigh'n uusi elokuva Kovia totuuksia pyöri ensi-iltaviikonloppunaan 692 katsojalle 26 salissa. Maailmanmaineestaan huolimatta Leigh ei ole koskaan ollut erityisen suosittu Suomen elokuvissakävijöiden keskuudessa, eikä hänen edellinen ohjaustyönsä Peterloo (2018) päässyt täällä lainkaan teatterilevitykseen.

Leigh'n elokuvista eniten katsojia ovat keränneet Vuosi elämästä (2010) ja Salaisuuksia ja valheita (1996), joista edellisen näki 38 111 ja jälkimmäisen 38 083 suomalaista.

Viikonloppuna 12 teatteria esitti ensi-iltana ELKE:n levittämää David Lynchin lyhytelokuvien sarjaa, jota kävi katsomassa 423 katsojaa. Levitysmuotona se on nykypäivänä todellinen harvinaisuus, sillä lyhytelokuvaohjelmia ei enää käytännössä pyöritetä normaalissa levityksessä.


Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEV. SALIT KATSOJAT
VKL
KATSOJAT
YHTEENSÄ
1. Lumikki Marc Webb 21.03. DIS 114 10 198 ensi-ilta
2. Valitut ruotsi suomi
Jon Blåhed 21.03. BPD 102 4 484 ensi-ilta
5 126
3. Risto Räppääjä ja kaksoisolento suomi
Samuel Harjanne 14.02. NF 68 3 985 155 788
4. Häjyt 2 suomi
Aleksi Mäkelä 19.02. NF 80 3 724 128 814
5. Mickey 17 Joon-ho Bong 07.03. WB 48 3 338 24 326
6. Kenraaliharjoitus suomi
Paula Korva 07.03. NM 78 3 221 23 836
7. Bridget Jones: Mad About the Boy Michael Morris 14.02. FK 48 2 901 112 288
8. Koiramies [animaatio] Peter Hastings 07.03. FK 59 2 505 18 640
9. Becoming Led Zeppelin [dokumentti] Bernard MacMahon 14.03. CM 58 2 354 9 738
10. Novocaine Dan Berk
Robert Olsen
21.03. FK 48 1 718 ensi-ilta
11. Kesäkirja uk suomi
Charlie McDowell 31.01. SFS 40 1 177 106 252
12. Anora Sean Baker 01.11. FK 24 1 143 41 163
13. The Monkey Osgood Perkins 28.02. SFS 32 1 130 14 875
14. September 5 Tim Fehlbaum  21.03. FK 37 988 ensi-ilta
15. Paddington seikkailee Dougal Wilson 24.01. SFS 26 856 84 979
16. Kovia totuuksia Mike Leigh 21.03. CM 26 692 ensi-ilta
17. Olen yhä täällä Walter Salles 14.03. FF 37 672 4 413
18. The Last Showgirl Gia Coppola 28.02. SFS 17 570 7 722
19. Captain America: Brave New World Julius Onah 12.02. DIS 13 570 47 461
20. The Brutalist Brady Corbett 28.02. FK 17 540 13 069
... David Lynchin lyhytelokuvia David Lynch 21.03. ELK 12 423 ensi-ilta

Lähde: SES

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).