Häjyt 2 taas katsotuin – dokumenteilla hyvä viikonloppu, Wilhelm Tellillä ja Nick Cassavetesillä ei
Ilkka Heiskanen elokuvassa Häjyt 2. Kuva: Solar Films
Solar Filmsin Häjyt 2 ja Risto Räppääjä ja kaksoisolento jatkoivat viime viikonloppuna edelleen katsojatilaston kärkisijoilla, kun ensi-illoista ei ollut niiden haastajaksi. Aleksi Mäkelän ohjaaman Häjyt 2:n näki viime viikonloppuna 7 088 katsojaa 96 salissa, ja kaikkiaan se on saanut 122 835 katsojaaa. Samuel Harjanteen esikoisenaan ohjaama kymmenes Risto Räppääjä pyöri 92 salissa 6 810 katsojalle, joita on kertynyt yhteensä 149 988.
Häjyt 2:n ansiosta Aleksi Mäkelä on jälleen eniten katsoja kerännyt, elossa oleva suomalaisohjaaja. Alkuvuodesta 2016 tuon tittelin vei Mäkelältä Timo Koivusalo, jonka liki kolmen miljoonan katsojan potista liki kolmasosa on Risto Räppääjä -elokuvista. Peräkkäisinä vuosina valmistuneet Räppääjät olivat jo valmiiksi myytyjä tuotteita, ensin kirjoina ja sen jälkeen Mari Rantasilan elokuvina. Koivusalon jälkeen Solar Films on jatkanut niiden tehtailua.
Dokumenteilla hyvä viikonloppu
Perjantaina ensi-iltaan tuli viisi ulkomaista elokuvaa, joista dokumenttielokuva Becoming Led Zeppelin keräsi suurimman yleisön. Bernard MacMahonin ohjaustyö sai ensi-iltansa peräti 66 salissa ja katsojia 3 836.
Dokumenttielokuvien kannalta hyvää viikonloppua täydensi Elina Hyvärisen ohjaama, itärajan suomalaisväestön nykyelämää kuvaava Rajalla, joka sai 25 salista 1 479 katsojaa. Avaustulos on elokuvaa levittävän Pirkamaan elokuvakeskuksen toiseksi paras tällä vuosikymmenellä, paremmin lukemin avasi vain Mika Kaurismäen Hassisen kone 40 vuotta myöhemmin (2023).
Hyvärisen elokuva on ollut erinomainen menestys Etelä-Karjalan maakunnassa ja etenkin Parikkalassa, ohjaajan kotikunnassa. Koko Production Oy:n Mina Laamon tuottaman dokumentin kuvasi Jarkko Virtanen.
Walter Sallesia valkokankaalla yli vuosikymmenen tauon jälkeen
Brasilialaisen Walter Sallesin ohjaama Olen yhä täällä pyöri ensi-iltaviikonloppunaan 61 salissa 2 045 katsojalle. Parhaan kansainvälisen elokuvan Oscarin voittanut draama on 68-vuotiaan Sallesin ensimmäinen näytelmäelokuva sitten Jack Kerouac -filmatisoinnin On the Road – matkalla (2012).
Salles teki kansainvälisen läpimurtonsa Central Stationilla (1998), joka oli parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaana ja johti brasilialaisen elokuvan nousua vuosituhannen vaihteessa. Suomen elokuvateattereissa sen näki 11 587 katsojaa. Sallesin myöhemmistä ohjauksista Suomen valkokankailla on nähty 16 855 katsojaa keränneen Kerouach-filmatisoinnin lisäksi Moottoripyöräkirja (2004), joka sai 18 469 katsojaa, ja kauhuelokuva Tumma vesi (2005), jota esitettiin 7 188 lipunostajalle.
Wilhelm Tell ja Nick Cassavetes rämpivät
Brittiohjaaja Nick Hammin uusi elokuva kertoo uudelleen sveitsiläisen kansantarun Wilhelm Tellistä, mutta tällä kertaa jousiampujan etunimi on englanninkielisessä muodossa myös Suomessa. Rafe Spallin tähdittämä William Tell keräsi 48 salista vain 962 katsojaa.
Vuonna 1998 debytoinut Hamm on ohjannut yhdeksän näytelmäelokuvaa, joista William Tellin lisäksi Suomen valkokankailla on nähty vain kaksi: Robert De Niron tähdittämä kauhuelokuva Godsend (2004), jonka näki 2 109 suomalaista, ja poliittinen draama The Journey (2016), jota esitettiin täällä 1 151 katsojalle.
Vielä Wilhelm Telliäkin surkeammin kävi Nick Cassavetesin uudelle nuorten aikuisten romanssillle Marked Men, joka sai 39 salista vain 618 katsojaa. John Cassavetesin ja Gena Rowlandsin poika on ohjannut 10 elokuvaa, mutta vain neljä niistä sai Suomessa teatterilevityksen. She's So Lovely (1997) keräsi 2 905 ja Alpha Dog (2006) puolestaan 9 824 katsojaa, mutta komedia Se toinen nainen (2014) pyöri 88 176 katsojalle.
Nick Cassavetesin ylivoimaisesti tunnetuin elokuva The Notebook (2004) ei pyörinyt täkäläisillä valkokankailla.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat
ELOKUVA | OHJAUS | ENSI- ILTA |
LEV. | SALIT | KATSOJAT VKL |
KATSOJAT YHTEENSÄ |
|
1. | Häjyt 2 ![]() |
Aleksi Mäkelä | 19.02. | NF | 96 | 7 088 | 122 835 |
2. | Risto Räppääjä ja kaksoisolento ![]() |
Samuel Harjanna | 14.02. | NF | 92 | 6 810 | 149 988 |
3. | Mickey 17 | Joon-ho Bong | 07.03. | WB | 68 | 5 855 | 18 558 |
4. | Kenraaliharjoitus ![]() |
Paula Korva | 07.03. | NM | 104 | 5 464 | 17 672 |
5. | Koiramies [animaatio] | Peter Hastings | 07.03. | FK | 88 | 4 882 | 15 169 |
6. | Bridget Jones: Mad About the Boy | Michael Morris | 14.02. | FK | 64 | 4 515 | 107 118 |
7. | Becoming Led Zeppelin [dokumentti] | Bernard MacMahon | 14.03. | CM | 66 | 3 836 | ensi-ilta |
8. | The Monkey | Osgood Perkins | 28.02. | SFS | 40 | 2 178 | 13 066 |
9. | Olen yhä täällä ![]() |
Walter Salles | 14.03. | FF | 61 | 2 045 | ensi-ilta 2 723 |
10. | Anora | Sean Baker | 01.11. | FK | 44 | 2 013 | 38 965 |
11. | Kesäkirja ![]() ![]() |
Charlie McDowell | 31.01. | SFS | 53 | 1 948 | 103 160 |
12. | Paddington seikkailee | Dougal Wilson | 24.01. | SFS | 38 | 1 808 | 83 857 |
13. | Rajalla [dokumentti] ![]() |
Elina Hyvärinen | 14.03. | PEK | 25 | 1 479 | ensi-ilta 1 551 |
14. | The Brutalist | Brady Corbett | 28.02. | FK | 38 | 1 375 | 12 064 |
15. | Captain America: Brave New World | Julius Onah | 12.02. | DIS | 30 | 1 337 | 46 485 |
16. | Ei koskaan yksin ![]() |
Klaus Härö | 17.01. | NF | 40 | 1 086 | 160 699 |
17. | William Tell | Nick Hamm | 14.03. | SFS | 48 | 962 | ensi-ilta |
18. | A Complete Unknown | James Mangold | 07.02. | DIS | 22 | 835 | 29 950 |
19. | The Last Showgirl | Gia Coppola | 28.02. | SFS | 19 | 779 | 6 508 |
20. | All We Imagine as Light | Payal Kapadia | 07.03. | CMA | 21 | 669 | 2 900 |
... | Marked Men | Nick Cassavetes | 14.03. | NF | 39 | 618 | ensi-ilta |
Lähde: SES