Steven Spielberg johtaa ylivoimaisesti – yli miljoona katsojaa Suomessa saaneet ulkomaiset ohjaajat listattu
Steven Spielberg ja kuvaaja Janusz Kamiñski elokuvan The Post (2017) kuvauksissa. Kuva: 20th Century Fox ja Storyteller Distribution
Steven Spielberg, 78, on Suomessa vuonna 1972 alkaneen virallisen katsojatilastoinnin ajan ylivoimaisesti suosituin ulkomainen ohjaaja. Spielbergin 35 elokuvaa (joukossa on myös kaksi episodielokuvaa) ovat keränneet täkäläisissä elokuvateattereissa yhteensä 6 006 148 katsojaa. Suurin menestys niistä oli E.T. the Extra-Terrestrial (1982), jonka näki 715 297 suomalaista.
Kaikkiaan 48 ulkomaista ohjaajaa on saanut Suomessa elokuvillaan vähintään miljoona katsojaa vuodesta 1972 lähtien. Joukossa on ainostaan yksi sellainen ohjaaja, joka ei koskaan työskennellyt Hollywoodissa: italialainen Bernardo Bertolucci (1941–2018), joka kuitenkin käytti kotimaassaan ja muualla Euroopassa tekemissään elokuvissa suuria Hollywood-nimiä Marlon Brandosta ja Burt Lancasterista lähtien. Valtaosa Bertoluccin elokuvien 1 066 313 katsojasta hän keräsi kahdella suurtyöllään: Brandon tähdittämä eroottisen elokuvan klassikko Viimeinen tango Pariisissa (1972) sai yli 500 000 ja niin ikään eurooppalaisvoimin tuotettu dynastiakuvaus Viimeinen keisari (1987) runsaat 275 000 katsojaa.
Bertolucci ei ole miljoonaohjaajista ainoa, joka on syntynyt muualla kuin Yhdysvalloissa: joukossa on ohjaajia, jotka ovat syntyneet Kanadassa, Uudessa-Seelannissa, Tšekkoslovakiassa, Ranskassa, Saksassa, Brasiliassa, Italiassa ja Isossa-Britanniassa. Suomalainen Renny Harlin, joka on kerännyt valtaosan katsojistaan nimenomaan ulkomaisilla elokuvilla, ei ole tällä listalla, vaan hänet löytää menestyneimpien suomalaisohjaajien tilastosta.
Näiden 48 miljoonayleisön saaneen ohjaajan joukossa on yksi työpari, Disneylle seitsemän animaatioelokuvaa yhdessä tehneet John Musker ja Ron Clements, jotka on laskettu listalla saman numeron alle.
Miljoonaohjaajista eniten elokuvia on ohjannut Woody Allen, jonka ohjaustöistä 44 on saanut Suomessa teatterilevityksen. Vastaavasti vähäisimmällä live action -elokuvien määrällä ohjaajista listalle pääsi George Lucas, 80, jonka viiden Suomessa teatterilevityksen saaneen ohjaustyön joukossa on neljä Tähtien sota -tarinaa.
Brittiohjaaja John Glen, 92, on tilastoidun historian viidenneksi eniten katsojia saanut ulkomaalainen ohjaaja, vaikka hänen elokuvistaan vain kuusi pyöri Suomen valkokankailla. Niistä tosin viisi oli Roger Mooren ja Timothy Daltonin tähdittämiä James Bond -seikkailuja.
Ohjaajista täpärästi alle miljoonan katsojan jäivät mm. Bryan Singer, John Badham, Brian De Palma, Sam Peckinpah, Sergio Leone, Terence Young sekä animaatio-ohjaajat John Lasseter ja Lee Unkrich.
Katso listat:
Vähintään miljoona katsojaa Suomessa keränneet ulkomaiset ohjaajat | Tilastoidun historian menestyneimmät kotimaiset ohjaajat