Kolme elokuvantekijää sai valtion taiteilijaeläkkeen
Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt tänä vuonna valtion ylimääräisen taiteilijaeläkkeen 57 taiteilijalle. Elokuvantekijöistä eläkkeen saivat lavastaja Minna Santakari sekä ohjaajat Simo Halinen ja Katariina Lillqvist.
Kahdella Jussilla palkittu Minna Santakari on lavastanut muun muassa Markku Pölösen elokuvat Onnen maa (1993), Kivenpyörittäjän kylä (1995) ja Koirankynnen leikkaaja (2004). Simo Halinen on puolestaan ohjannut kaksi pitkää näytelmäelokuvaa, Cyclomanian (2001) ja Kerron sinulle kaiken (2013), joista jälkimmäisestä hän voitti parhaan käsikirjoituksen Jussin.
Katariina Lillqvist on animaatioelokuvien tekijä, jonka nimi nousi esiin hänen stop motion -tekniikalla toteutetun lyhytanimaation Uralin perhonen (2008) myötä. Vajaan puolen tunnin mittainen animaatio päätyi lööppeihin, koska tamperelainen Lillqvist pilkkasi siinä avoimesti marsalkka C. G. E. Mannerheimia, jota hän nimitti ohjaajan saatesanoissaan "teurastajaksi".
Valtion taiteilijaeläkkeen sai myös kaksi elokuvakriitikkoa, Harri Römpötti ja Leena Virtanen. Kirjallisuuden puolelta taiteilijaeläke myönnettiin mm. Tiina Nopolalle, ja musiikkitaiteilijoista valtion ylimääräisen taiteilijaeläkkeen saivat mm. pianisti Olli Ahvenlahti ja laulaja Sonja Lumme.