Lisäyksiä ensi-iltakalenteriin: Sorrentinon uusin, Wilhelm Telliä ja ranskalaisia ystäviä

sorrentinoparthenope1ff
Paolo Sorrentino ja kuvaaja Daria D'Antonio elokuvan Parthenope – Napolin kauneus kuvauksissa. Kuva: Future Film

Italialaisohjaaja Paolo Sorrentinon uusin elokuva Parthenope – Napolin kauneus saapuu Suomen valkokankaille 21. helmikuuta Future Filmin levittämänä. Sorrentino kilpaili elokuvallaan viime keväänä Cannes'n elokuvajuhlien pääpalkinnosta.

Ahkeran Sorrentinon aiemmista elokuvista on Suomen valkokankailla nähty This Must Be the Place (2011), Suuri kauneus (2013) ja Youth (2015). Niiden jälkeen hän on ohjannut kaksi elokuvaa, jotka eivät päässeet Suomessa teatterilevitykseen.

Future Filmiltä tuli toinenkin lisäys ensi-iltakalenteriin: ranskalaisen Emmanuel Mouret'n ohjaama Kolme ystävää, jonka ensi-ilta on 11. huhtikuuta. Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnosta kilpailleen Kolmen ystävän ohjaajan aiemmista elokuvista Suomessa on nähty vain Sydämen asia(t) (2020).

Tuore tulokas ensi-iltojen joukossa on myös Nick Hammin ohjaama William Tell, joka saapuu teattereihin 14. maaliskuuta. Brittiläis-sveitsiläis-italialainen yhteistuotanto kertoo suomalaisille Wilhelm Tellinä tutun legendaarisen fiktiivisen hahmon seikkailuista. Elokuvan levittää SF Studios.

Ensimmäisen elokuvansa 1990-luvun lopulla ohjanneen Hammin tunnetuimpia töitä ovat The Hole (2001), Godsend (2004) ja poliittinen draama The Journey (2016). Kaksi viimeksi mainittua pääsivät Suomessa teatterilevitykseen. The Journeyn jälkeen Hamm on ohjannut kaksi elokuvaa, jotka eivät pyörineet meikäläisissä teattereissa.

 

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).