Kesän hittielokuvat jatkavat katsojatilaston kärjessä – Trap avasi neljännellä sijalla
Josh Hartnett elokuvassa Trap. Kuva: Warner Bros.
Kesän suosikkielokuvat olivat myös viime viikonlopun katsojatilaston kärkisijoilla. Shawn Levyn ohjaama supersankariraina Deadpool & Wolverine keräsi toisena viikonloppunaan 28 433 katsojaa, vain runsaat 5 000 katsojaa vähemmän kuin ensi-iltaviikonloppuna. 12 päivässä elokuvan on nähnyt 127 807 suomalaista.
Myös Inside Out – mielen sopukoissa 2 menestyi viime viikonloppuna edelleen erinomaisesti: 25 590 katsojaa, vain runsaat tuhat katsojaa vähemmän kuin edellisviikonloppuna. Tähän mennessä katsojia on jo 248 819.
Viikonlopun viidestä ensi-iltaelokuvasta M. Night Shyamalanin ohjaama jännityselokuva Trap oli odotetusti katsotuin. 67 salissa esitetty elokuva keräsi kuitenkin vain 3 183 katsojaa, hieman vähemmän kuin hänen edellinen elokuvansa Knock at the Cabin (2023), joka avasi 3 045 katsojalla 64 salissa.
Shyamalan ohjasi uransa alkupuolella kolme hittielokuvaa, joiden jälkeen hänen ohjaustyönsä eivät ole päässeet lähellekään 100 000 katsojan rajaa. Läpimurtotyö Kuudes aisti (1999) sai 168 803 katsojaa, Unbreakable – särkymätön (2000) puolestaan 108 429 ja Signs (2002) taas 114 247 katsojaa. Kunkin elokuvan pääosassa oli aikansa suursuosikki: kahden ensimmäisen tähtenä nähtiin Bruce Willis ja Signsin pääosassa Mel Gibson.
Ranskalais-suomalaisen Nadia Tereszkiewiczin tähdittämä Rosalie pyöri peräti 41 salissa, mutta katsojia kertyi vain 980. Elokuva on ranskalaisohjaaja Stéphanie di Giuston uran toinen; esikoinen The Dancer (2016) sai Suomessa 3 724 katsojaa.
Ukrainalainen animaatioelokuva Mavka – metsän laulu sai 43 salista 1 296 katsojaa ja japanilainen animaatio Sylvanian Families -elokuva: Suuri lahjajahti puolestaan 54 salista 1 420 katsojaa. Viikonlopun viides ja pienin ensi-ilta oli Alex Gibneyn ohjaama peräti kolmi- ja puolituntinen dokumenttielokuva In Restless Dreams: The Music of Paul Simon, jota esitettiin 13 salissa 107 katsojalle.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat
ELOKUVA | OHJAUS | ENSI- ILTA |
LEV. | SALIT | KATSOJAT VKL |
KATSOJAT YHTEENSÄ |
|
1. | Deadpool & Wolverine | Shawn Levy | 24.07. | DIS | 90 | 28 433 | 127 807 |
2. | Inside Out – mielen sopukoissa 2 [animaatio] | Kelsey Mann | 17.07. | DIS | 103 | 25 590 | 248 819 |
3. | Itse ilkimys 4 [animaatio] | Chris Renaud | 28.06. | FK | 65 | 8 249 | 211 747 |
4. | Trap | M. Night Shyamalan | 02.08. | WB | 67 | 3 183 | ensi-ilta |
5. | Twisters | Lee Isaac Chung | 17.07. | WB | 46 | 2 105 | 21 635 |
6. | Fly Me to the Moon | Greg Berlanti | 17.07. | SFS | 40 | 2 011 | 19 660 |
7. | Bad Boys: Ride or Die | Adil El Arbi Bilall Fallah |
12.07. | SFS | 28 | 1 430 | 73 420 |
8. | Sylvanian Families -elokuva: Suuri lahjajahti [animaatio] | Kazuya Konaka | 05.06. | CMA | 54 | 1 420 | ensi-ilta |
9. | Mavka – metsän laulu [animaatio] | Oleh Malamuzh Oleksandra Ruban Yevheniy Yermak |
02.08. | FF | 43 | 1 296 | ensi-ilta 2 359 |
10. | Longlegs | Osgood Perkins | 09.08. | CMA | 13 | 1 183 | ennakko |
11. | Rosalie | Stéphanie di Giusto | 02.08. | CM | 41 | 980 | ensi-ilta 1 280 |
12. | The Bikeriders | Jeff Nichols | 12.07. | FK | 34 | 899 | 15 259 |
13. | Hiljainen paikka: Päivä yksi | Michael Sarnoski | 05.07. | FK | 26 | 691 | 24 629 |
14. | Karvinen [animaatio] | Mark Dindal | 24.05. | SFS | 10 | 449 | 72 243 |
15. | Kinds of Kindness | Yorgos Lanthimos | 05.07. | DIS | 9 | 371 | 9 783 |
16. | Sommartider | Per Simonsson | 19.07. | NF | 8 | 336 | 2 437 |
17. | Myrskyluodon Maija ![]() |
Tiina Lymi | 19.01. | NF | 9 | 252 | 465 040 |
18. | Bamse ja maailman pienin seikkailu [animaatio] | Christian Ryltenius | 08.05. | NF | 7 | 196 | 16 206 |
19. | Perfect Days | Wim Wnders | 26.01. | FF | 3 | 183 | 19 349 |
20. | Heinähattu, Vilttitossu ja kana ![]() |
Reetta Aalto | 16.02. | SFS | 5 | 173 | 179 711 |
... | In Restless Dreams: The Music of Paul Simon [dokumentti] | Alex Gibney | 02.08. | ELK | 13 | 107 | ensi-ilta |
Lähde: SES