Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen Renny Harlinin elokuva saa laajan teatterilevityksen Yhdysvalloissa
Renny Harlin Luokkakokous 3:n kuvauksissa. Kuva: Petri Mast / Solar Films
Renny Harlinin ohjaama The Strangers: Chapter 1 -kauhuelokuva saa ensi-iltansa Yhdysvaltain elokuvateattereissa 17. toukokuuta Lionsgaten levittämänä. Kyseessä on ”laajalevikkinen” elokuva, eli se tulee pyörimään vähintään 600 teatterissa ensi-iltaviikonloppunaan.
The Strangers: Chapter 1 on itsenäinen jatko-osa vuoden 2008 The Strangers -kauhujännärille, jossa murhanhimoiset naamioituneet muukalaiset piinaavat Liv Tylerin ja Scott Speedmanin näyttelemää pariskuntaa näiden kotitalossa. Bryan Bertinon ohjaamalle elokuvalle tehtiin jatkoa jo vuonna 2018, mutta Johannes Robertsin ohjaama The Strangers: Prey at Night ei herättänyt suurta kiinnostusta teatterilevityksessä.
Harlin ohjasi The Strangersille jatkoksi kokonaisen trilogian, joka kuvattiin pikavauhtia syys–marraskuussa 2022 Slovakiassa. Jatko-osien ensi-iltapäiviä ei ole vielä ilmoitettu, mutta niiden pääsy teatterilevitykseen riippunee ensimmäisen osan menekistä.
The Strangers: Chapter 1:stä tulee Renny Harlinin ensimmäinen Yhdysvalloissa laajan teatterilevityksen saanut elokuva kymmeneen vuoteen, sitten The Legend of Herculesin (2014). Tuottajan ilmoituksen mukaan 70 miljoonaa dollaria maksanut miekka ja sandaali -elokuva sai murska-arvostelut ja keräsi Yhdysvalloista alle 20 miljoonan dollarin lipputulot. Ensi-iltaviikonloppunaan se pyöri 2 104 teatterissa.
Harlinin viimeisin menestyselokuva Yhdysvalloissa on neljännesvuosisadan takainen Deep Blue Sea (1999). Muutama sen jälkeinen elokuva nousi viikonlopun katsojatilaston kärkipaikalle, mutta kokonaiskatsojamäärät jäivät suhteellisen vähäisiksi. Ensimmäinen ja ainoa Harlinin elokuva, joka on kerännyt Yhdysvalloissa yli 100 miljoonan dollarin lipputulot, on Die Hard 2 – vain kuolleen ruumiini yli (1990).
The Strangers: Chapter 1 on 64-vuotiaan Harlinin uran 26. pitkän elokuvan ohjaustyö. Parhaillaan hän työstää Aaron Eckhartin tähdittämää Deep Water -nimistä jännityselokuvaa.