Pekka Laiho on kuollut – Hunttalan Matin näyttelijä voitti Jussin roolistaan Kurkvaaran elokuvassa

menestyksenmaku5still
Pekka Laiho elokuvassa Menestyksen maku (1983). Kuvakaappaus elokuvasta. KAVI

Näyttelijä Pekka Laiho kuoli tänään pitkäaikaiseen sairauteen 80 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt Helsingissä toukokuun 14. päivänä vuonna 1943.

Laiho ei suorittanut näyttelijäkoulutusta, vaan aloitti näyttelijäuransa Ylioppilasteatterissa muun muassa Arvo Salon Lapualaisoopperassa esiintymällä. Jo kaksikymppisenä hänet kiinnitettiin MTV:n vastaperustettuun televisioteatteriin. 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa Laiho näytteli Tampereen Teatterissa. Samaan aikaan hän liittyi SKP:n jäseneksi ja kuului "aleniuslaisiin", kun useat kollegat liittyivät taistolaisiin. Myöhemmin Laiho erosi puolueesta.

Vuodesta 1971 lähtien aina eläkkeelle jäämiseensä saakka Laiho oli osa Helsingin kaupunginteatterin näyttelijäkuntaa.

Valkokangasdebyyttinsä Pekka Laiho teki Mikko Niskasen Lapualaismorsiamessa (1967), jossa hänellä oli rooli Ylioppilasteatterin Lapualaisoopperassa näyttelevänä nuorena opiskelijana, joka liehittelee Kristiina Halkolan näyttelemää päähenkilöä.

Seuraavan ja samalla ensimmäisen suuremman elokuvaroolinsa Laiho näytteli Ralf Långbackan ainoaksi elokuvaohjaukseksi jääneessä Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -komediassa (1979). Anssi Mänttärin ja Jörn Donnerin tuottama suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto kuvattiin rahoitussyistä ruotsinkielisenä, vaikka henkilöt ovat suomalaisia ja tapahtumat sijoittuvat Suomeen. Bertolt Brechtin ja Hella Wuolijoen kirjoittaman näytelmän filmatisoinnissa Laiho nähtiin Matti-renkinä eli juopon Puntilan isännän (Lasse Pöysti) autonkuljettajana, johon tämän tytär (Arja Saijonmaa) iskee silmänsä.

Jaakko Pakkasvirran Pedon merkissä (1981) ja Taavi Kassilan Jousiampujassa (1982) sivuosaroolit näyteltyään Pekka Laiho sai toisen miespääosan Menestyksen mausta (1983), joka pohjautuu Mauno Saaren romaaniin ja jonka Maunu Kurkvaara ohjasi. Laiholla voitti sivuosa-Jussin roolistaan Kakena, mainostoimiston projektipäällikkönä, joka ei saa ryyppykierrettään katkaistua.

kunhunttalanmatti1still
Kun Hunttalan Matti Suomen osti -elokuvan Pekka Laiho ja Jari Pehkonen. Kuva: KAVI

Pekka Laiho näytteli uransa kenties ikimuistoisimman roolin satiirissa Kun Hunttalan Matti Suomen osti (1984), jonka ohjasi tv-ohjaajana kokenut Markku Onttonen. Kinosto Oy:n tuottama, Simo Hämäläisen romaaniin Kättenpäällepanijat pohjautuvassa elokuvassa Laiho on elämänsä vedossa Matti Hunttalana, joka saapuu Hukansalmen uneliaaseen pikkukuntaan Volvo allaan, puku päällään ja huijaus mielessään. Hunttalan Matti panee kylän asiat sekaisin ja vie kaiken, minkä irti saa.

Suomalaiseksi komediaelokuvaksi harvinaisen onnistuneessa satiirissa oli potentiaalia suureksi yleisömenestykseksi, mutta katsojamäärä jäi lopulta täpärästi alle sadantuhannen. Markku Onttosen ura elokuvaohjaaja ei jatkunut eikä Pekka Laiho saanut enää toista elokuvapääroolia näyteltäväkseen. Laiho nähtiin valkokankaalla enää vain kolmesti ja joka kerta sivuroolissa.

kunhunttalanil14784
Hunttalan Matin toisenlaista ennakkomainontaa Iltalehdessä 14.7.1984, kun kuvaukset olivat vielä käynnissä.

 Päivitetty: Korjattu maininta Laihon poliittisesta kannasta.

Pekka Laihon elokuvia katsottavissa Elonetissä: Kun Hunttalan Matti Suomen osti (1984), Menestyksen maku (1983), Pedon merkki (1981)

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).