Suuren yleisön tietoisuuteen yhtenä Aleksi Mäkelän Pahat pojat -hittielokuvan tähdistä tullut Lauri Nurkse tunnetaan tänä päivänä paremmin ohjaajana. Useiden televisiosarjaohjausten kuten Uutishuoneen ja Tappajan näköisen miehen lisäksi Nurkse on ohjannut kaksi pitkää elokuvaa, romanttisen komedian Sooloilua (2007) ja ns. buddy-komedian Veijarit (2010), jotka saivat yhteensä yli 300 000 katsojaa. Tappajan näköinen mies puolestaan veti tv-ruutujen ääreen parhaimmillaan jopa 800 000 katsojaa.

Seuraavaksi Nurkselta on tulossa YLE FST:lle tuotettu rikoselokuva Inget ljus i tunneln, jonka pääroolissa nähdään Irina Björklund. Filmin jälkityöt ovat parhaillaan käynnissä, ensi-illan koittaessa joulukuussa.


Lauri Nurksen kymmenen suosikkia vanhoista kotimaisista elokuvista

Edellisten vastaajien tapaan myös Nurksea pyydettiin listaamaan kymmenen suosikkiaan ennen vuotta 1990 valmistuneista kotimaisista elokuvista.

 

Nyt kun listaa katsoo, huomaan että päällimmäisenä mieleeni ovat jääneet "suurelokuvat" sekä teokset jotka kertovat tarinaa sopivasti "kieli poskessa". Sopiva kieroon katsominen on heijastunut myös omiin töihinkin; ei pidä ottaa itseään liian vakavasti.

Listan elokuvat eivät ole missään järjestyksessä.

 

1980-LUVUN UUNOT (Ere Kokkonen, ym.)
– Kasariuunot ovat edelleen kotimaisten komedioiden ehdotonta kärkikaartia. Uuno muuttaa maalle, Espanjassa ja Armeijan leivissä kestävät katsomiskerran toisensa jälkeen. Tekijöillä on ollut hauskaa ja se näkyy lopputuloksessa.
LIIAN ISO KEIKKA (SPEDEN LEFFAT...) (Ere Kokkonen, 1986)
Speden laajasta tuotannosta myös Ere Kokkosen ohjaama Liian iso keikka on jäänyt lapsuudesta mieleen, koska se yhdisteli huumoria ja "toimintaa". Olin ekalla katsomiskerralla leffateatterissa niin uppoutunut leffan maailmaan, että loppuratkaisu sai pienen mielen järkyttymään. "Miten Vesku vaan häviää?! Ei voi hävitä?! Veskun pitää voittaa!"
LUMIKUNINGATAR (Päivi Hartzell, 1986)
– Ensimmäinen näkemäni kotimainen satuelokuva. Iso, eeppinen teos, jossa on mahtava kuvaus, isot puitteet, herkullinen musiikki ja kaikki aikansa kärkinäyttelijät. Harvassa ovat ne kotimaiset elokuvat jotka nykyään pääsevät vastaavaan eeppisyyteen.
JÄÄHYVÄISET PRESIDENTILLE (Matti Kassila, 1987)
– Suomessa on tehty vain vähän toiminnallisia jännityselokuvia. Mutta Kassilan Jäähyväiset Presidentille on lyhyen listan kärkipäässä. Sympaattinen Antti Litja Hanhivaarana ja hyytävä Hannu Lauri tarjoilijana, jolla on pahat mielessä.
VODKAA, KOMISARIO PALMU (Matti Kassila, 1969)
– Henkilökohtainen Palmu-suosikkini. Eroaa muista Palmu-elokuvista, ei vähiten herkullisen värimaailmansa ansiosta, mutta ennen kaikkea seikkailullisella tarinallaan jossa on vähän kaikkea 60-luvun Ylestä Bond-henkisiin agentteihin. Filmissä vilahtelee myös paljon lapsuuden suuria kasvoja Spedestä Mauno Koivistoon.
JÄNIKSEN VUOSI (Risto Jarva, 1977)
– Kun maailma pienenee ja elämäntahti kiihtyy, tarjoaa Jäniksen aika puhuttelevan ja kutkuttavan ajatuksen "systeemin ulkopuolelle" häviämisestä. Aiheesta on tehty ulkomailla toiminnallista rikoselokuvaa, mutta kotimainen versio tarjoaa kauniin ja koskettavan teoksen ihmisen ja luonnon suhteesta.
AKATON MIES (Edvin Laine, 1983)
– Pääsin katsomaan teoksen kuvauksia polven korkuisena naskalina, koska mestariohjaaja Edvin Laine oli valinnut kesämökkimantumme teoksen maisemiksi. Elokuvan rauhallinen tunnelma ja sympaattinen tarina, ja ennen kaikkea tutut kuvauspaikat, ovat jättäneet pysyvän muistijäljen minulle.
TALVISOTA (Pekka Parikka, 1989)
Pekka Parikan suurteos on vaikuttavaa koettavaa. Kari Sohlbergin komea kuvaus ja "Pappa" Jyrälän ääniraita tulee kokea valkokankaalta, jotta ne pääsevät arvoonsa.
KAHDEKSAN SURMANLUOTIA (PITKÄ VERSIO) (Mikko Niskanen, 1972)
– Elokuvakoulussa katsoimme valkokankaalta Mikko Niskasen viisituntisen "arkisen eeppisen" teoksen, joka teki suuren vaikutuksen minuun. Katsoja pääsee poikkeuksellisen lähelle elokuvan henkilöitä, joten vääjäämätön tragedia tuntuu pahalta ja pitkään. Viisituntisen elokuvan tekeminen nykypäivän minuuttiaikataululla suunniteltuun multiplex-maailmaan tuntuu mahdottomalta. Valitettavasti.
SYNTIPUKKI (Matti Kassila, 1957)
– Matti Kassilan remakeversio [Agapetuksen näytelmästä ja siitä tehdystä filmatisoinnista, toim. huom] on herkullinen leffa asiakaspalvelussa toimivasta "syntipukista" jonka tehtävänä on ottaa vastaan asiakkaiden valitukset. Tekisi mieli tehdä remake tästä tarinasta nykypäivään tuotuna. Puretaan sitä pahaa oloa toisiimme! ;-)

 

Nurksen suosikeista DVD:llä on julkaistu kaikki paitsi filmit Jäähyväiset presidentille ja Syntipukki.

Ensi-illat

Perjantai 17.9.

A A

A A

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

A A A A

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat