hymypoikakansiPari vuotta sitten Dome Karukoskesta tuli Casper Wreden ja Renny Harlinin jälkeen kolmas suomalainen, joka on päässyt ohjaamaan elokuvan 20th Century Foxille. Suurelle yleisölle tuntematon Wrede teki urallaan vain kaksi pitkää elokuvaa, Päivän Ivan Denisovitshin elämässä (1970) ja Sean Conneryn tähdittämän Viimeiset hetket (1975). Foxin tuottama ja Isossa-Britanniassa kuvattu Viimeiset hetket oli näiltä osin samankaltainen tuotanto kuin Karukosken Tolkien (2018).

Wredeä edelsi yksi suomalainen Hollywood-ohjaaja, jonka nimi ei ole unohtunut: suuriruhtinaskunnan aikaan Helsingissä syntynyt ja nuoruutensa viettänyt Mauritz Stiller. Stiller ei koskaan saanut Suomen kansalaisuutta, ja Venäjän armeijan kutsuntojen uhatessa hän  karkasi Ruotsiin jääden sille tielleen. Stillerin kuollessa suomalaislehdetkin uutisoivat ruotsalaisen Hollywood-ohjaajan kuolemasta. Venäjänjuutalaisten vanhempien vieraskielistä poikaa ei juhlittu suomalaisena, vaikka tämä filmasi useita suomalaisaiheita.

Hieman tavanomaisesta poikkeavat lähtökohdat oli myös Wredellä, joka syntyi vanhaan ruotsinkieliseen kulttuurisukuun. Siitä elämänpiiristä oli helpompi lähteä ulkomaille teatteriopintojen pariin ja viettää kosmopoliitin elämää kuin jostakin suomenkielisestä työläisperheestä. Vieraille kielille ja kulttuureille altistui nuoruudessaan myös Karukoski, joka syntyi Kyproksella ruotsinkielisen suomalaisäidin ja yhdysvaltalaisen isän lyhyen suhteen tuloksena. Suurin ero Karukosken ja Wreden lähtökohdissa on, että yhdellä oli rahaa ja toisella ei. Karukosken ura elokuvan parissa tuskin olisi ollut mahdollinen, ellei hän olisi päässyt opiskelemaan Taideteolliseen korkeakouluun. Siinä taas auttoi opiskelupaikan hakijan avoimuus ja iloisuus, mistä ominaisuuksista Karukosken tuoreen elämäkerran nimi Hymypoika on peräisin.

Suomessa on totuttu kirjoittamaan elämäkertoja siinä vaiheessa, kun päähenkilö on jo kuollut. Se on toisaalta hyvä: elämä on taatusti ohi ja sitä voidaan käsitellä kokonaisuutena, mutta aiheena olevaa ihmistä on vaikea enää haastatella. Liian nuorena tehdyssä elämäkerrassa tai omaelämäkerrassa on päinvastainen ongelma: päähenkilö saattaa kertoa kaiken, mutta elämänkokemuksen tuoma perspektiivi puuttuu. Kenneth Branagh kirjoitti omaelämäkertansa kaiken nähneenä 29-vuotiaana, yhden pitkän näytelmäelokuvan ohjauksen jälkeen.

Hymypoika-kirjan kirjoittaneiden Kalle Kinnusen ja Matti Rämön kannalta 43-vuotias Karukoski on juuri sopivan ikäinen ja oikeassa kohtaa työurallaan. Tapahtumista on verrattain vähän aikaa ja kahdeksan elokuvaa on vielä sellainen määrä, jonka voi käsitellä kirjassa huolellisesti alusta loppuun saakka ilman, että yksi elokuva dominoi sisältöä. Vaikka suomalaisittain suuren ulkomaalaistuotannon salaisuudet ovatkin kiehtovia, niin Hymypojan suurin arvo on tarinoissa 21. vuosisadan suomalaisesta elokuvanteosta. Niistä on hyvä kertoa välillä näin tuoreeltaankin, ettei ihan kaikki ole jälkikäteen laadittua historiankirjoitusta.

 

Kinnunen & Rämö: Hymypoika (Otava). 352 sivua. Kaupoissa nyt.

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai 5.3.

kukapelkaanoitiajuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

supercooljuliste supercooljuliste karalahtijuliste pertsajakilujuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

EFA-yleisöäänestys

Finland 220x150

European Film Awards -yleisöäänestys