Kirjaesittelyssä Polttava katse

Jaana Nikula on kirjoittanut 230-sivuisen teoksen suomalaisen elokuvan yhdestä valovoimaisimmasta tähdestä, Regina Linnaheimosta. Erittäin hyvin, mielenkiintoisella ja viihdyttävällä tavalla kirjoitetussa kirjassa käydään läpi Linnaheimon työura ja yksityiselämä alusta loppuun.

Linnanheimo (1915-1995) tunnetaan ennen kaikkea Oy Suomen Filmiteollisuudelle 1940-luvulla tekemistään hittielokuvista Kulkurin valssi (1941, ohj. Toivo Särkkä), Kaivopuiston kaunis Regina (1941, ohj. Toivo Särkkä) ja Katariina ja Munkkiniemen kreivi (1943, ohj. Ossi Elstelä). Nämä suuret yleisömenestykset saattavat kuitenkin taiteellisissa saavutuksissaan jäädä Linnanheimon yhdessä Teuvo Tulion kanssa tekemien filmien varjoon. Tulio ohjasi Linnanheimoa useissa synkissä filmeissä, eikä heidän yhteistyönsä rajoittunut pelkästään näyttelemiseen; Linnanheimo oli myös käsikirjoittajana useissa heidän yhteisissä filmeissään.

"Polttavan katseen" luettuaan toivoisi, että yhtä hienoja teoksia olisi kirjoitettu myös monista muista suomalaisista filmitähdistä. "Polttava katse" onkin ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, mikäli olet kiinnostunut elämäkertateoksista, suomalaisesta elokuvasta tai filmitähdistä.