Blu-ray-arvostelu: George Clooneyn ja Julia Robertsin yhdentekevä romanttinen komedia Ticket to Paradise (2022)
TICKET TO PARADISE 1 tunti 44 minuuttia |
Englantilaisen Ol Parkerin ohjaama Ticket to Paradise keräsi Suomen elokuvateattereissa yli 65 000 katsojaa. Vaikka Julia Robertsin ja George Clooneyn suosion huippupäivät ovat jo kaukana takanapäin, osoitti tuonkin luokan yleisömenestys aikuisyleisölle suunnatuilla romanttisilla komedioilla olevan kysyntää.
Itse elokuva on keskinkertainen. Roberts ja Clooney näyttelevät rikasta, ajat sitten eronnutta pariskuntaa, jonka yhdessä mutta erikseen kasvattama tytär (Kaitlyn Dever) lähtee ulkomaille paratiisisaarelle. Tyttö ilmoittaa kohta löytäneensä saarelta itselleen sulhasen ja menevänsä naimisiin. Vanhemmat, jotka eivät tule toimeen keskenään, yrittävät yhdessä erottaa nuorenparin ennen alttarille astumista.
Robertsin ja Clooneyn väliltä puuttuu kipinä – molemmat osaisivat vetää tällaiset roolit silkalla rutiinilla ja maneereilla ja niin tuntuvat vetävänkin. Ticket to Paradisen tekijät eivät taatusti ole keksineet mitään uutta tai edes järin kiinnostavaa. Kokonaisuutena elokuva on yhdentekevä, mutta etenee hyvin ja käy paremman puutteessa kertakäyttöviihteestä.
Tallennejulkaisu: |
Levittäjä: SF Studios / Universal Pictures |