Arvostelu: Dracula, Frankenstein, Näkymätön mies ja The Wolfman elävät nyt 4K-tasoisina

Bela Lugosi kreivi Draculana. Universal Pictures

Lokakuun 10. päivänä kauppoihin ilmestyi neljä Universalin klassikkokauhuelokuvaa 4K UHD -tallenteina, ja lisää saattaa olla luvassa.

Vuonna 1930 Universal Picturesin suurin menestys oli Lewis Milestonen ohjaama Länsirintamalta ei mitään uutta (1930), saksalaiskirjailija Erich Maria Remarquen romaaniin pohjautuva riipaiseva kertomus maailmansodan juoksuhaudoista. Yksi kaikkien aikojen parhaimmista sotaelokuvista voitti Oscarit parhaasta ohjauksesta ja elokuvasta. Jälkimmäisen palkinnon vastaanotti 22-vuotias tuottaja Carl Laemmle Jr., jonka hänen isänsä oli nimittänyt Universal Pictures -yhtiön toimitusjohtajaksi vuotta aiemmin.

Muutama kuukausi Oscar-palkinnon vastaanottamisen jälkeen Laemmle Jr. iski kultasuoneen Draculalla (1931), joka oli suurmenestys, vaikka sen tekeminen maksoikin vain neljäsosan siitä, mitä suuren sotaelokuvan tekoon oli uponnut. Tod Browningin ohjaama elokuva kertoo vuosisatoja vanhasta vampyyrista, joka houkuttelee lakimiehen vieraakseen ikivanhaan linnaansa ja tekee sitten tästä orjansa, jonka avulla hän matkustaa Lontoon kolkkoihin kartanoihin imemään verta.

Lon Chaneyn ennenaikaisen kuoleman seurauksena Draculan nimiroolin sai Bela Lugosi, joka oli näytellyt saman roolin aiemmin teatterin lavalla. Unkarilaissyntyinen, vahvalla aksentilla englantia vääntänyt Lugosi oli ilmaisultaan erittäin teatraalinen myös kameran edessä, mutta hänessä oli karismaa – paljon. Pitkälti hänen ansiostaan Draculasta tuli elokuvahistorian merkkiteos, jolle jokainen sen jälkeen tehty kauhuelokuva on – tietämättään ja tahtomattaankin – velkaa. Browningin Dracula tosin oli itse reilusti velkaa F. W. Murnaun Nosferatulle (1922), joka niin ikään pohjautui Bram Stokerin romaaniin.

Draculaa tehtäessä äänielokuva oli uusi keksintö, mutta ohjaaja Browning ja kuvaaja Karl Freund olivat jo kokeneita tekijöitä. He ovat tehneet Draculan ikään kuin mykkäelokuvana: se toimisi sellaisenaan ilman repliikkejäkin, jopa juonen yksityiskohdat välittyisivät ongelmitta ilman ääntäkin. Musiikkia ei ole lainkaan, alkutekstijakson ajan soivaa Joutsenlampea lukuun ottamatta. Äänitehosteita ei myöskään – 1930-luvun alun miksaustekniikka oli olematonta. On vain aitoja studion ääniä, repliikkejä ja helvetisti kohinaa, josta millään maailman restaurointitekniikalla ei pääse eroon – eikä tarvitsekaan.

Yli 90 vuotta valmistumisensa jälkeenkään Draculan viehätys ei ole heikennyt – ehkä pikemminkin päinvastoin. Suurimmat syyt tähän ovat elokuvan tunnelma, visuaalisuus ja päänäyttelijä. Jos Browning ja Freund olisivat saaneet tehdä elokuvan mykkänä, olisi se todennäköisesti vielä paljon näyttävämpi ja voimakkaampi.

Enemmän kuin vain kuriositeettina mainittakoon, että Draculaa kuvattiin studiossa päiväsaikaan. Illalla ja yöllä samoja lavasteita käytti toinen kuvausryhmä, joka kuvasi samaa käsikirjoitusta espanjankielisenä ja tietysti eri näyttelijöin. Dráculasta (1931) tuli puoli tuntia pidempi kuin englanninkielisestä filmistä, siinä on mukana huomattava määrä kohtauksia, jotka on leikattu Browningin versiosta pois. Pääosaa näyttelevä Carlos Villarías on vähemmän teatraalinen kuin Lugosi, mutta myöskin koomisempi ja täysin vailla sitä karismaa, jota Lugosi uhkui. Tämä espanjankielinen elokuva on mukana Draculan 4K UHD- ja Blu-ray-tallenteilla.

Draculaa tekee mieli verrata pian sen jälkeen valmistuneeseen Frankensteiniin (1931), joka on Tod Browningia moninverroin lahjakkaamman James Whalen ohjaama. Frankensteinin kohtausten ja leikkausten rytmi on hyvin nopea verrattuna verkkaiseen Draculaan, oikeastaan Frankenstein ei ole lainkaan hidas elokuva edes 2020-luvun mittapuulla. Toisaalta siitä puuttuvat sellaiset yksittäiset, suorastaan ikoniset kuvat, joita Draculassa oli ja joissa usein yhdistyivät hidas kamera-ajo ja maalauksellinen sommitelma. Draculan ensimmäinen kuva arkustaan nousseesta kreivistä linnansa kellarissa on elokuvahistorian mieleenpainuvimpia. Frankensteinista mieleen jäävät hirviö itsessään ja tohtorin It’s alive! -huudot. Toisin on Frankensteinin morsiamen (1935) tapauksessa – se on edeltäjäänsä huomattavasti parempi, vaikka ensimmäinenkin osa on loistava.

James Whale ohjasi myös Näkymättömän miehen (1933), joka pohjautuu H. G. Wellsin romaaniin. Claude Rains tekee elämänsä roolin tiedemiehenä, joka on toiminut omana koekaniininaan kehittäessään näkymättömyyden aiheuttavan valmisteen. Se toimii vähän liiankin hyvin tehden tiedemiehestä sekä näkymättömän että hullun. Mies alkaa haaveilla maailman herruudesta. Sitä ennen hän tosin yrittää löytää vastalääkkeen voidakseen muuttua halutessaan näkyväksi. Hän pakenee laboratoriostaan ja majoittuu syrjäiseen, lumimyrskyn kourissa hytisevään majataloon, jonka alakerrassa on baari. Yläkerran asukin outo käytös ja vielä oudompi ulkomuoto herättävät ihmisten uteliaisuuden. Miehen perässä ovat hänen mielitiettynsä (Gloria Stuart) ja kollegansa (William Harrigan) sekä kohta myös virkavallan hölmöt edustajat.

Näkymätön mies se kestää lukemattomat uusintakatselukerrat. Tunnelma on erittäin voimakas – syrjäseutu, talven viima, hiljainen majatalo, hullu tiedemies. Huumoria on kosolti, trikkikuvat olivat oman aikansa ihmeitä ja Rainsin roolisuoritus – joka on pääosin hänen äänensä varassa – on täysosuma.

The Wolf Man (1941) on tässä joukossa selvästi vähäpätöisin teos, vaikka sen vaikutus oman lajityyppinsä historiassa on ratkaiseva. George Waggnerin ohjaama elokuva kertoo kotiseuduilleen Englantiin palaavasta Larry Talbotista (surukatseinen Lon Chaney Jr.), joka käy suden kimppuun tietämättä, että kyseessä onkin ihmissusi. Suden pureman seurauksena Larry saa tartunnan ja muuttuu yöllä ihmisiä metsästäväksi ihmissudeksi, jonka verenhimolta eivät ole suojassa edes hänen rakkaimpansa.

On vaikea uskoa Lon Chaney Jr:n olleen The Wolf Mania tehtäessä vain 35-vuotias, niin paljon alkoholismi oli häntä vanhentanut. Päähenkilön isää näyttelevä Claude Rains oli 52-vuotias, käytännössä siis riittävän vanha 35-vuotiaan miehen isäksi. Rains tosin oli paljon Chaneyta nuorekkaamman ja terveemmän näköinen ja kaiken lisäksi tätä ainakin päätä lyhyempi. Elokuvassa heihin on mahdotonta suhtautua isänä ja poikana.

Universal Pictures käytti 2010-luvun alussa huomattavan rahasumman varhaisten kauhuelokuviensa restaurointiin. Huippuluokan tulokset julkaistiin Blu-ray-tallenteina myös Suomessa, ja nyt vuorossa ovat 4K UHD -tallenteet. Samaan aikaan kuin nämä neljä ensimmäistä 4K-tallennetta julkaistaan Suomessa, seuraavat neljä (Frankensteinin morsian, Muumio, Oopperan kummitus, Mustan laguunin hirviö) on jo julkaistu ulkomailla. Toivottavasti ne saadaan Suomeenkin.

Dracula, Frankenstein ja Näkymätön mies olivat suurmenestyksiä ja niistä otettiin paljon esityskopioita vuosien varrella. Alkuperäiset kameranegatiivit pääsivät huonoon kuntoon. Restauroinnin jälkeen jokaisen kuvan- ja äänenlaatu on parempi kuin uskaltaisi edes toivoa. Äänenlaadullisesti joukon selvästi heikkotasoisin yksilö on Dracula, jonka ääniraidan voimakas kohina lienee ollut siinä alusta pitäen alkeellisen äänitystekniikan seurauksena. Vastaavasti kuvan- ja äänenlaadullisesti parhaimmassa kunnossa on The Wolf Man, joka on joukosta tuorein ja vähiten kopioitu.