Blu-ray-arvostelussa Memory (2022) – Martin Campbellin ja Liam Neesonin yhteistyö alkaa löysästi

a

MEMORY
Yhdysvallat 2022

Ohjaus: Martin Campbell
Käsikirjoitus: Dario Scardapane
Tuotanto: Cathy Schulman, Moshe Diamant, ym.
Pääosissa: Liam Neeson, Guy Pearce, Monica Bellucci

1 tunti 54 minuuttia

1970-luvulta lähtien brittiläisessä ja sittemmin yhdysvaltalaisessa elokuvateollisuudessa työskennelleiden Martin Campbellin ja Liam Neesonin ensimmäinen yhteistyö on antanut odottaa itseään hyvän tovin, mutta valitettavasti Memory ei ole mieleenpainuva teos. Tulitikkuaskin kansi saattaa olla vaikea täyttää niillä aineksilla, joita tässä elokuvassa on. Näin siitäkin huolimatta, että elokuvan pohjana on sekä hollantilainen romaani että tästä tehty hollantilainen elokuva liki kahden vuosikymmenen takaa.

Neeson näyttelee elämänsä ehtoopuolelle ehtinyttä palkkatappajaa Alexia, jonka isoveli on vanhainkodissa Alzheimerin kuihduttamana ja sama kohtalo odottaa pian Alexiakin, sillä muistivaikeudet ovat jo edenneet pitkälle. Viimeisimmän työkeikkansa aikana Alex sotketaan alaikäisen todistajan murhaan. Se menee palkkatappajan moraalin yli, ja hän päättää tappaa toimeksiantajansa, mutta kaikki ei käykään niin helposti. Samanaikaisesti etsiväkaksikko (Guy Pearce ja avuton Taj Atwal) ovat Alexin kintereillä.

Memory on pelkkää klisettä ja vanhan toistoa niin juoneltaan, tarinaltaan kuin päähenkilön puhdistautumisriitiltäänkin. Elokuvalliselta toteutukseltaan se on väritön ja helpoimman kautta tehty. Sellainen kokenut ohjaaja kuin Martin Campbell voisi helpostikin tehdä kliseistäkin menevän ja tehokkaan viihde-elokuvan, mutta tällä kertaa Campbell ei ole saanut materiaaliin minkäänlaista aitoutta ja inhimillisyyttä. Elokuvan rytmi on erittäin nopea – se on joko seurausta siitä, että ohjaaja on leikkausvaiheessa huomannut elokuvan täydellisen tunneköyhyyden ja on yrittänyt peitellä sitä nopealla kerronnalla – tai sitten rytmi on osaltaan vaikuttanut siihen, ettei kukaan tarinan ihmisistä ole tippaakaan aito ja elävä. Kaikki on ulkokohtaista, mikään ei tempaa mukaansa, kenestäkään tai mistäkään ei voi välittää.

 

1tahtea1tahtea

Tallennejulkaisu:

Levittäjä: SF Studios
Kuvasuhde: 2,39:1, 1080 p, 24 fps
Ääni: DTS-HD MA 5.1
Tekstitys: suomi, ruotsi, ym.
Ikäraja: 16
Levyjä: 1


Lisämateriaali: ei lisämateriaalia


  dvd