4K UHD -arvostelu: Edgar Wrightin Last Night in Soho (2021) on Dario Argenton innoittama giallo-elokuva

Edgar Wrightin tyylikäs ja tunnelmallinen Last Night in Soho on selvä kunnianosoitus tai rakkaudentunnustus – miten vaan – Dario Argenton kultakauden giallo-elokuville sekä juoneltaan että visuaaliselta toteutukseltaan. Monissa eri väreissä ja sävyissä kylpevä elokuva kertoo Thomasin Mckenzien näyttelemästä viattomasta ja miellyttävästä, mutta turhan sinisilmäisestä Eloisesta, joka on kasvanut isoäitinsä luona äitinsä kuoltua. Eloise on innostunut 1960-luvun musiikista ja muodista ja haaveilee vaatesuunnittelijan ammatista. Kun hänet valitaan opiskelemaan lontoolaiseen kouluun, hän jättää pikkukaupungin ja isoäidin taakseen, menee asumaan opiskelija-asuntolaan pinnallisten, kilpailuhenkisten ja vastenmielisten  »opiskelijatovereittensa» kanssa. Nämä ovat sen verran selkäänpuukottavaa ja ennen pitkää päin naamaakin vinoilevaa sorttia, että Eloise päättää muuttaa erään vanhan rouvan (Diana Rigg) vuokraamaan ullakkoasuntoon. Siellä yöllä nähdyt unet kuljettavat Eloisen todentuntuiseen unimaailmaan, 1960-luvun Lontooseen valomainosten, yökerhojen ja jännittävien miesten ja kauniiden naisten (Anya Taylor-Joy), mutta myös pahuuden keskuuteen. Euforiset unet muuttuvat hetkessä painajaisiksi, jotka eivät enää jätä hereilläkään rauhaan.

Last Night in Sohon ilmeisin esikuva on Argenton Suspiria (1977), joka kertoo saksalaiseen tanssikouluun opiskelemaan tulevasta yhdysvaltalaisesta tytöstä, jota odottaa siellä elämänsä yllätys. Myös Edgar Wrightin ja Krysty Wilson-Cairnsin kirjoittamassa elokuvassa yliluonnollisuus ja surrealismi ovat suuressa roolissa. Wright kertoo tarinan miellyttävällä tempolla, matkaan ei lähdetä vauhdilla eikä mukana ole ensimmäistäkään yritystä nopeaan ja halpamaiseen säikäytykseen, vaan pääosassa on tunnelma, miljöö ja Eloise, jota näyttelevä Thomasin Mckenzie ollut erinomainen valinta rooliinsa.

Panavision-scopena ja pääosin 35 mm:n filmille kuvatussa elokuvassa on tehty mahdollisimman paljon »kamerassa», toisin sanoen visuaalisia tehosteita on mukana vain silloin, kun kohtauksia ei olisi voinut toteuttaa ilman niitä ainakaan sellaisenaan.

Pääosin filmille kuvatusta elokuvasta olisi helposti saanut komean 4K-tasoisen versionkin, mutta jälkityöt tehtiin kuitenkin vain 2K-laadulla. Tästä syystä 4K UHD -tallenne on vain ylösskaalattu 2K-versiosta.