4K UHD -arvostelu: The Matrix Resurrections (2021) on haikea ja pettymys
|
THE MATRIX RESURRECTIONS 2 tuntia 28 minuuttia |
Neljäs The Matrix -elokuva alkaa melko lupaavasti, etenkin kolmanteen osaan verrattuna, itseironisena kertomuksena Neosta (Keanu Reeves), joka elää nykypäivän mukaisessa virtuaalitodellisuudessa ja on suositun The Matrix -nimisen videopelitrilogian kehittäjä. Nyt pomo kertoo Neolle, että tämän on kehitettävä alkuperäiselle trilogialle jatko-osa, koska emoyhtiö Warner Bros. tahtoo sellaisen ja aikoo sellaisen tehdä – Neon kanssa tai ilman. Tätä on vaikea ottaa minään muuna kuin ohjaaja-käsikirjoittaja Lana Wachowskin (ent. Andy) kuittauksena. Jos näin on, niin ei hän kuitenkaan ole tehnyt elokuvaa vain kiusallaan – on tässä yritystä, mutta alun jälkeen hyvin vähän mitään onnistunutta.
Suurin syy The Matrix Resurrectionsin kehnoudelle on se, että siinä on tavallaan hylätty alkuperäiset roolihahmot Neoa lukuun ottamatta ja sitten kuitenkin tuotu pois potkittujen tilalle samantyyppisiä hahmoja vailla sitä karismaa, jota alkuperäisillä näyttelijöillä oli ja alettu muutenkin toistaa vanhaa näiden kanssa. Carrie-Anne Moss on taas mukana, mutta melko pienessä joskin Neon toiminnan kannalta keskeisessä roolissa. Laurence Fishburne ja Hugo Weaving ovat poissa, tilalla on nuoremmat, mitäänsanomattomat versiot. Morpheus apureineen ottavat taas Neoon yhteyttä ja herättävät tämän näkemään todellisuuden.
Alkuperäisen trilogian kuvan vihreä sävy on jätetty pois, filmi on vaihtunut digitaaliseen ja kuvaaja Bill Pope John Tolliin (Braveheart – taipumaton, Veteen piirretty viiva), jonka lähdettyä tuotannosta pääkuvaajan tehtävistä vastasi kameraoperatööri Daniele Massaccesi. Pääosin The Matrix Resurrections näyttää nykypäivän suuren budjetin tv-sarjalta. Lilly Wachowski (ent. Larry) ei ollut lainkaan mukana neljännen osan teossa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Wachowskit eivät työskentele yhdessä. Olisiko heidän yhteistyönsäkään pelastanut tätä tunnin verran ylipitkää elokuvaa, jossa päällimmäiset tunteet ovat haikeus ja pettymys.
Kuten 8K-laadulla kuvatulta ja 4K-laadulla masteroidulta suurelokuvalta osaa odottaakin, The Matrix Resurrectionsin 4K UHD -tallenne on teknisesti moitteeton.
Tallennejulkaisu: |
Levittäjä: SF Studios / Warner Bros. |