4K UHD -arvostelu: Kummisetä-trilogia sai arvoisensa 4K-restauroinnin
THE GODFATHER / THE GODFATHER PART II / THE GODFATHER PART III 2 tuntia 55 minuuttia / 3 tuntia 20 minuuttia / 2 tuntia 42 minuuttia |
Mario Puzon vuonna 1969 ilmestynyt romaani Corleonen mafiaperheen vaiheista toisen maailmansodan jälkeisessä New Yorkissa toimi pohjana kolme vuotta myöhemmin valmistuneelle filmatisoinnille, josta tuli yksi kaikkien aikojen parhaimmista ja taatusti suosituimmista ja tunnetuimmista elokuvista.
Francis Ford Coppolan Kummisetä (1972) ja sen kaksi jatko-osaa vuosilta 1974 ja 1990 restauroitiin edellisen kerran vuosina 2006–2008. Elokuvat skannattiin jo tuolloin 4K-laadulla, mutta ilmeisesti varsinainen restaurointityö tehtiin kuitenkin vain 2K-laadulla. Vuonna 2008 trilogia julkaistiin Blu-ray-tallenteina, jotka ovat korkeatasoisia vielä tämänkin päivän mittapuulla.
Kummisedän 50-vuotisjuhlavuodeksi valmistunut uusi restaurointi tehtiin käytännössä alusta alkaen: filmimateriaali skannattiin uudelleen ja tällä kertaa koko työ tehtiin 4K-laadulla. Runsaan kymmenen vuoden aikana Paramountin filmivarastosta on löytynyt aiemmin kateissa ollutta filmimateriaalia, jolla on voitu parannella aikaisemman version puutteita. Etenkin ensimmäisen Kummisetä-elokuvan alkuperäinen kameranegatiivi on ollut tunnetusti huonossa kunnossa ja puuttellinenkin, koska valtavan suositusta elokuvasta otettiin aikanaan lukematon määrä duplikaatteja.
Paramountin uusi 4K-restaurointi on kertakaikkisen upea ja elokuvallinen, filmillinen, kokonaisuus. Uudessa restaurointityössä vertailukohtana käytettiin edellistä restaurointia, jonka trilogian kuvannut Gordon Willis ja Coppola olivat valvoneet ja hyväksyneet. Tämän huomaa hyvin lopputuloksesta, joka näyttää ja tuntuu aidolta ja alkuperäiseltä.
The Godfather Trilogy 4K UHD -kokoelma sisältää Kummisedän (1972), Kummisetä osa II:n (1974) ja Kummisetä osa III:n (1990) elokuvateatterilevitysversiot sekä kaksi muuta leikkausversiota sarjan kolmannesta osasta, vuoden 1991 videolevitysversio josta myös ensimmäinen DVD-julkaisu tehtiin sekä Coppolan pari vuotta sitten tekemä The Godfather Coda: The Death of Michael Corleone -niminen uusi leikkausversio. Tämän 4K UHD -kokoelman myötä Kummisetä osa III:n alkuperäinen teatterilevitysversio julkaistaan ensimmäisen kerran ylipäätään missään videoformaatissa.
Edellisessä Blu-ray-kokoelmassa julkaistujen lisämateriaalien ja Kummisetä osa III:n eri leikkausversioiden lisäksi 4K UHD -kokoelmassa on mukana muutakin uutta lisämateriaalia: trilogian restauroinnista kertova dokumentti, still-valokuvaaja Steve Schapiron haastattelu ja 8 mm:n »kotielokuvakatkelmia» ensimmäisen Kummisedän kuvauksista.
Paramountilla oli tapana rajata 1,85:1-kuvasuhteella esitettäväksi tarkoitetut elokuvat 1,78:1-kuvasuhteeseen DVD- ja Blu-ray-formaateissa, näin myös aiemmin Kummisetä-trilogian kohdalla, mutta tässä 4K-kokoelmassa elokuvat ovat alkuperäisellä 1,85:1-kuvasuhteellaan ja -rajauksellaan.
Ensimmäisen ja toisen osan ääniraidaksi on valittavissa myös alkuperäinen monoääni.
Tallennejulkaisu: |
Levittäjä: SF Studios / Paramount Pictures |