Wes Cravenin itseironinen Scream (1996) on yhä hauskaa katseltavaa | 4K UHD -arvostelu

Salaperäinen murhaaja, jolla on Edvard Munchin kuuluisimman maalauksen innoittama naamari, veitsi ja musta kaapu. Pieni kaupunki ja collegen oppilaat, jotka yksi toisensa jälkeen joutuvat veitsimurhaajan uhreiksi. Hölmö, yhä kotonaan asuva parikymppinen apulaissheriffi Dewey (David Arquette) ja itsekeskeinen, tähtireportterin maineesta haaveileva televisiotoimittaja (Courteney Cox) yrittävät selvittää, kuka naamarin taakse kätkeytyy. Samaan aikaan murhaaja jahtaa ja piinaa tärkeintä uhriaan Sidneytä (Neve Campbell), jonka äiti murhattiin vuosi sitten.

Kevin Williamsonin ensimmäinen tuotantoon päätyneen käsikirjoituksen ytimessä on hyvin perinteinen slasher-elokuvan kuvio, jossa salaperäinen murhaaja pitää pientä yhteisöä kauhun vallassa. Wes Cravenin ohjaama Scream (1996) onkin itseironisessa mielessä ja ylipäätään parodisessa tarkoituksessa rakennettu kaikkien slasher-elokuvien kliseiden varaan. Ainoa ero tavanomaiseen saman lajityypin elokuvaan on todella vain se, että koko juttu on tehty kieli poskella ja katsojalle silmää iskien. Neljännesvuosisata ja turhankin monta katselukertaa myöhemmin Scream naurattaa yhä – tarkoituksellisesti.

Huumori on läsnä jatkuvasti, mutta parodisuus on voimakkaimmillaan naamioituneen murhaajan olemuksessa ja liikehdinnässä sekä teinien tavasta suhtautua murhaajaan huumorilla tähän törmätessään. Sidneyn pöksyihin pääsystä unelmoivan poikaystävän (Skeet Ulrich) kaverit (Jamie Kennedy ja Matthew Lillard) ovat kauhuelokuvien suurkuluttajia, ja toinen näistä tovereista kertoo opiskelijatovereilleen kauhuelokuvien sääntöjä, joita murhaajat aina noudattavat. Samaa kaavaa noudatetaan tietenkin tässäkin elokuvassa.

Scream oli liki kuusikymppisen Wes Cravenin uran suurin yleisömenestys teatterilevityksessä kerätyissä katsojissa mitattuna eikä ihme; elokuva oli hyvin ajassaan kiinni ja se oli tehty nimenomaan joukolla katsottavaksi ja kavereiden kesken naurettavaksi. Craven oli teki koko elokuvauransa ajan lähes yksinomaan kauhufilmejä, ja vaikka hänen tuotantonsa olikin laadullisesti ailahtelevaa, ovat hänen parhaimmat työnsä lajityypin helmejä ja Scream on yksi niistä helmistä.

Siinä missä John Carpenter kuvasi lähes koko tuotantonsa anamorfisessa scope-formaatissa, Scream oli Cravenille peräti ensimmäinen scopena kuvattu elokuva, mutta nyt siihen oli hyvä syy: suuri osa elokuvasta tapahtuu sisätiloissa ja autojen sisällä, mutta scopea käyttämällä vältyttiin ahtaalta tai tunkkaiselta vaikutelmalta.

Tuoreessa 4K-restauroidussa versiossa on hyvin hienorakeinen, kauttaaltaan laadukas kuva.