Blu-ray-arvostelu: Uusi Candyman (2021) tahtoisi olla myös uusi Get Out (2017)

Clive Barkerin tarinaan pohjautuva Candyman (1992) ei ollut erityisen hyvä kauhuelokuva eikä sitä ole myöskään liki kolmekymmentä vuotta myöhemmin valmistunut uusi Candyman, joka on yhtä lailla sen uudelleenfilmatisointi kuin jatko-osakin.

Ohjaaja Nia DaCosta ja hänen kanssaan käsikirjoituksen laatineet Jordan Peele ja Win Rosenfeld ovat halunneet tehdä uudesta Candymanista viihteen sijaan yhteiskunnallisen kannanoton, jollaisena se on puuduttavan yksiulotteinen. Alkuperäiseen Candymaniin verrattuna perusajatus on säilynyt ennallaan: täysin normaalia elämää elävä ihminen, tässä tapauksessa taidemaalarin maineesta ja mammonasta haaveileva Anthony (Yahya Abdul-Mateen II), saa pakkomielteen Candymanista, koukkukätisestä mustaihoisesta miehestä, joka elää peileissä ja tulee ja tappaa jokaisen, joka sanoo hänen nimensä viidesti peilin edessä.

Näkyvin ero aikaisempaan, Virginia Madsenin tähdittämään elokuvaan on siinä, että tässä elokuvassa kaikki päähenkilöt ovat mustaihoisia, myös Candyman. Valkoihoisia on mukana vain, kun tarvitaan julmia sivuroolihahmoja tai poliiseja, jotka huvikseen murhaavat mustaihoisia. Tämä on toistuva teema tässä elokuvassa, ja oikeastaan kai ainoa syy, miksi se on edes tehty. Rautalangasta väännetty ja alleviivattu yhteiskunnallinen sanoma kääntyy itseään vastaan, ja Candyman on – tahattomasti tai tahallisesti – stereotypioita ruokkiva elokuva.

Jordan Peele onnistui yhdistämään yhteiskunnallisen sanoman ja hölmön viihde-elokuvan esikoisohjauksessaan Get Out (2017), joka tosin on niin suora uudelleenfilmatisointi Bryan Forbesin Stepfordin naisista (1975), että on suoranainen ihme, ettei siitä syntynyt oikeusjuttua. Uusi Candyman on kuitenkin vain ja ainoastaan hölmö ja yliluonnollinen tarina, eikä se ole mikään Get Out.

Visuaalisesti mitäänsanomattomassa, suorastaan televisiomaisessa elokuvassa on miellyttävän verkkainen rytmi ja geneerinen, mutta tehokas musiikki. Ne pelastavat paljon.