Arvostelu: Läkähdyttävän nopeatempoinen Snatch (2000) on yhä hävytön | 4K UHD

Guy Ritchie ja Danny Boyle olivat etujoukoissa viemässä 1990-luvun brittiläistä elokuvaa kohti modernia amerikkalaishenkistä pop- tai rock-ilmaisua ja laajoja kansainvälisiä markkinoita. Ritchien kaksi ensimmäistä elokuvaa, Puuta, heinää ja muutama vesiperä (1998) ja Snatch (2000), ovat hykerryttävällä tavalla peribrittiläisiä rötösfilmejä, mutta sellaisia, joita ei olisi olemassa ilman Quentin Tarantinon Pulp Fictionia (1994).

Sittemmin ohjaajana kunnostautuneen Matthew Vaughnin tuottama Puuta, heinää ja muutama vesiperä sai niin laajan levikin ja hyvän maineen, että hän ja Ritchie saivat Snatchin taustalle Columbia Picturesin ja »tähtirooliin», ei pääosaan, Brad Pittin. Siihen mennessä kömpelöjä aksentteja muutamissa filmeissä molottanut Pitt on nyt tarkoituksellista siansaksaa palpattava mustalainen Mickey, jonka luo pikkuhiljaa urallaan etenevä vedonvälittäjä Turkish (Jason Statham) tulee uskollisen apurinsa (Stephen Graham) kanssa etsiäkseen ratkaisun ongelmaansa. Ja mikä se ongelma on, niin sitä on tässä hieman vaikea selittää.

Ritchien käsikirjoittama Snatch on niin uskomattoman monimutkaisesti kerrottu elokuva, että on parempi vain todeta kyseessä olevan rikoskomedia, josta löytyy panttilainaamoryöstöjä, varastettuja jalokiviä, juutalaisten mafia, mustalaisten mafia, englantilaisten mafia. On outoja hyypiöitä, pikkurikollisia, isoja rikollisia, murhamiehiä, pelkureita ja kovaa esittäviä pehmoja. Kaikki samassa kaupungissa, samoissa piireissä ja toistensa kimpussa.

Snatch on kasattu erittäin lyhyistä kuvista ja kohtauksista, jotka etenevät läkähdyttävällä nopeudella ilman ensimmäistäkään hitaampaa jaksoa. Tästä syystä sataminuuttinen elokuva tuntuu paljon todellista pidemmältä, vaikka meno on hauskaa ja värikästä ja kyydissä pysyy mielellään. Ritchielle kerrontatavat ja visuaalinen toteutus ovat sisältöä tärkeämpiä, ja näistä lähtökohdista hän on tehnyt monta hyvää elokuvaa. Snatch on yksi niistä, mutta katselukertojen lisääntyessä sen kerronnalliset ongelmat alkavat paistaa yhä enemmän läpi. Se on erittäin eskapistinen, hullu seikkailu, jossa hyvin valitut kuvauspaikat muodostavat herkullisen alamaailman, jossa ei ole ensimmäistäkään normaalia ihmistä.

Snatchin tuore 4K-restaurointi on värimäärittelyltään hyvin lähellä sitä samaa sävykirjoa kuin aikaisempi Blu-ray-tallenne, mutta HDR tuo väreihin enemmän syvyyttä. Huomattavasti suurempi ero on kuvanlaadussa, joka on selkeästi parempi kuin vanhassa Blu-rayssa. 4K UHD -tallenne sisältää myös tuon vanhan Blu-ray-tallenteen.