Arvostelu: Maailma loppuu nauruun Stanley Kubrickin Tohtori Outolemmessä | 4K UHD

Yhtä Yhdysvaltain ilmavoimien tukikohdasta johtava kenraali Jack D. Ripper (Sterling Hayden) on menettänyt järkensä ja näkee neuvostoliittolaisten salaliittoja kaikkialla. Neukut ovat myrkyttäneet vesijohtoveden, miksi muuten he joisivat itse vain vodkaa. Naiset ovat osa salaliittoa ja haluavat tuhota miehet viemällä näiltä »ydinmehun». Miten Ripper huomasi tämän? Tunnettuaan tyhjyyttä ja raukeutta laukeamisen jälkeen.

Kohta laukeaa muutakin, sillä Ripper on lähettänyt koodatun viestin ydinkärkiä kantaville hävittäjilleen ja käskenyt näiden hyökätä Neuvostoliittoon. Koneiden miehistö elää siinä käsityksessä, että käskyt ovat harkittuja ja niitä on syytä noudattaa hinnalla millä hyvänsä.

Asia huomataan Valkoisessa talossa, jossa presidentti (Peter Sellers) on valmis yhteistyöhön neukkujen kanssa estääkseen maailmanlopun. Kenraali Buck Turgidson (George C. Scott) on jenkki kiireestä kantapäähän ja epäilee neukkuja kaikesta, mutta ei sentään ole Ripperin tapaan menettänyt järkeään, ainakaan vielä. Samaa ei voi sanoa presidentin eräästä neuvonantajasta, tohtori Outolemmestä (Peter Sellers), joka on pyörätuolissa istuva, sisälläkin aurinkolaseja ja nahkahanskoja käyttävä vanha natsi. Outolemmen silmissä maailmanloppu on vain uusi mahdollisuus.

Valkoisen talon porukka ei ole tietoinen siitä, että Ripperin alainen (Peter Sellers) on yhä tukikohdassa ja yrittää taivutella Ripperin luovuttamaan koodin, jolla koneet voitaisiin kutsua takaisin. Mutta onnistuuko sekään?

Tohtori Outolempi eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia (1964) oli Lolitan (1962) jälkeen Stanley Kubrickin toinen ja samalla viimeinen komedia. Se on jännittävä yhdistelmä rutikuivaa, sysimustaa ja absurdia huumoria, joka on erittäin hauskaa ja nokkelaa, mutta ei sittenkään naurata ääneen. Tähän saattaa olla syynä elokuvan muu tyyli: joitakin tyyliteltyjä jaksoja, esimerkiksi Buckin asuntoa ja War Roomia lukuun ottamatta, kuvaustyyli on hyvin dokumentaarinen ja kaiken hauskuudenkin keskellä elokuvalla on melko vakava pohjavire. Eritoten taistelukohtaukset ovat täysin dokumentaarista tavaraa, käsivaralta kuvattua ja epätarkkaa tavaraa. Mustavalkoisena kuvatussa elokuvassa riittää rakeisuutta ja rosoisuutta.

Tapahtumapaikkojen määrän Kubrick on pitänyt mahdollisimman pienenä. On vain ilmavoimien tukikohdan muutamat huoneet sekä pihamaa, jossa taistelua käydään. Sitten on Valkoisen talon War Room, suuri yhtenäinen tila, Buck Turgidsonin asunto ja hävittäjäkone, jonka miehistön toimintaa seurataan limittäin muiden tapahtumien kanssa. Lentokoneen tekniikkaa Kubrick kuvaa antaumuksella, ja Slim Pickens varastaa show’n aitojenkkinä ilmasotamiehenä.

Tohtori Outolemmen aikaan elettiin kylmän sodan vuosia ja ydinsodan uhka oli todellinen. Muutamat elokuvantekijät tarttuivat aiheeseen maalaten erilaisia kauhukuvia: Stanley Kramerin elokuvassa Viimeisellä rannalla (1959) ja Ranald MacDougallin elokuvassa Viimeiset ihmiset (1959) maailma on jo loppunut, mutta Kubrick teki satiirin ihmisten typeryydestä, egojen yhteentörmäyksistä ja suurvaltapolitiikasta, jotka aiheuttavat lopullisen tuhon. Tavallisen kansan sijaan Tohtori Outolemmessä nauretaan armeijan kantahenkilökunnalle, isokenkäisille upseereille ja suurvaltojen johtajille, joita kaikkia yhdistää typeryys.