Hotel Mumbai (2018)

hotelmumbaibd

HOTEL MUMBAI
Australia, Yhdysvallat, Iso-Britannia, Intia, Singapore 2018

Ohjaus:
Anthony Maras
Käsikirjoitus: Anthony Maras, John Collee
Tuotanto: Jomon Thomas, Julie Ryan, Mike Gabrawy, ym.
Pääosissa: Dev Patel, Armie Hammer, Nazanin Boniadi

2 tuntia 3 minuuttia

Intiassa vuonna 2008 tapahtuneet islamistiterroristien terrori-iskut käyvät viihde-elokuvan pohjaksi siinä missä Titanicin uppoaminen vuonna 1911. Ero Anthony Maras’n Hotel Mumbain (2018) ja eri Titanic-elokuvien välillä on siinä, että Maras’n elokuva on väkivaltaviihdettä, jossa terroristien suorittamat kylmäveriset murhat ovat tavallaan kaiken keskipisteenä. Se, miten tähän suhtautuu, on tietysti katsojasta itsestään kiinni.

Hotel Mumbai ei kuitenkaan ole mitenkään uskollinen tositapahtumille: totuuden kanssa sillä on tekemistä vain siltä osin, että tuohon samaan aikaan samassa paikassa todella tapahtui vastaavanlainen terroriteko. Maras’n elokuvan ruumismäärä, murhaajat, uhrit ja hengissä selviytyjät ovat kaikki keksittyjä. Väkinäiseltä tuntuu Armie Hammerin näyttelemän valkoisen yhdysvaltalaisen heittäminen joukkoon, ihan vain siksi, että yhdysvaltalaisyleisöllä olisi joku, johon samastua. Omastaan poikkeavia kulttuureitahan he eivät ymmärrä.

Hammerin ja kumppanien sijaan pääosassa ovat kylmäveriset terroristit, joista paljastuu elokuvan edetessä joitakin inhimillisiä piirteitä, kun aivopestyt murhamiehet alkavat loppunsa lähestyessä pelätä ja sääliä itseään. Muita he eivät sääli.

Dev Patel on hotellin uskollinen palvelija ja tarinan sympaattinen sankari, lipevyyteen ja sentimentaalisuuteen saakka. Hammer ja Patel ovat kokeneita näyttelijöitä, jotka suoriutuvat tehtävistään moitteetta, mutta Jason Isaacs tekee suurimman vaikutuksen. Brittiläinen Isaacs nähdään ylimielisenä ja sovinistisena venäläismiljonäärinä, josta paljastuu muitakin puolia elokuvan edetessä. Tällainen väripilkku muuten niin kasvottomien ja yksiulotteisten hahmojen joukossa on varsinainen pelastus.

Nopeasti liikkeelle lähtevä elokuva on suoraa ja jatkuvaa toimintaa ja jännitystä, samojen tilanteiden toistoa eri muodoissa. Kaksituntisessa muodossaan se on auttamatta liian pitkä, vaikka Maras'n kerronta muuten onkin tehokasta ja itse elokuva on komea katseltava.

1tahtea1tahtea1tahtea

 

LISÄMATERIAALI:

Ei lisämateriaalia.

 

BLU-RAY-JULKAISU:

Julkaisija: Sandrew Metronome
Tekstitys: suomi, ruotsi, ym.
Ääni: Dolby Digital 5.1
Kuva: 2,35:1
Levyjä: 1

16u

TALLENNEFORMAATIT:

dvd blu ray ultrahdlogo
kuvio kylla kuvio kylla   

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).