mid90s

MID90S
Irlanti, Yhdysvallat 2018

Ohjaus:
Jonah Hill
Käsikirjoitus: Jonah Hill
Tuotanto: Jonah Hill, Scott Rudin, Lila Yacoub, ym.
Pääosissa: Sunny Suljic, Katherine Waterston

1 tunti 25 minuuttia

Näyttelijä Jonah Hillin esikoisohjaus Mid90s vaikuttaa ensin vähän tekotaiteelliselta näytöltä tekijänsä vakavuudesta. Jo elokuvan kuvaaminen academy-kuvasuhteella (1,37:1 tai tässä tapauksessa 1,33:1) antaa tällaisen vaikutelman, mikä on tietysti vähän nurinkurista. Miksi perinteisintä, pisimpään käytössä ollutta kuvasuhdetta ei saisi tänä päivänä käyttää? Joka tapauksessa Mid90sin tapauksessa kuvasuhdetta ei perustellakaan millään, mutta yksi on varmaa: se näyttää hyvältä ja toimii. Enempää perusteluita ei kaivata.

Nimensä mukaisesti elokuva sijoittuu 1990-luvun puoliväliin, aurinkoiseen Los Angelesiin. Päähenkilö on teini-iän kynnykselle ehtinyt Stevie (mainio Sunny Suljic), joka elää yksinhuoltajaäitinsä (Katherine Waterston) ja vanhemman veljensä Ianin (Lucas Hedges) kanssa köyhemmällä asuinalueella. Äiti oli vain teini-ikäinen, kun Ian syntyi. Sekin on kai vaikuttanut siihen, että Ian pieksee pikkuveljensä aina tilaisuuden tullen.

Sitten Stevie hullantuu rullalautailuun – vapautta, vaaroja ja onnistumisen tunteita tarjoavaan harrastukseen, johon köyhälläkin on varaa. Rullalautailu vie Stevien uusien ystävien ja ensimmäisten naiskokemusten pariin.

16-milliselle filmille kuvattu Mid90s on pidetty pienimuotoisena ja intiiminä. Se onnistuukin olemaan niin uskottava ja nostalginen, että elokuvaa katsoessa unohtaa helposti, ettei kyseessä ole oikeasti 1990-luvulla tehty elokuva. Vaikka Hillin käsikirjoittamissa kohtauksissa on välillä kevinsmithiläisiä epäelokuvallisen tyhjänjauhamisen meininkiä, on Mid90s erittäin sympaattinen teos. Samalla se on kuvaus niistä viimeisistä nuorukaisista, jotka elivät nuoruutensa ennen internetiä. 

1tahtea1tahtea1tahtea1tahtea

 

LISÄMATERIAALI:

Ei lisämateriaalia.

 

BLU-RAY-JULKAISU:

Julkaisija: Universal Sony
Tekstitys: suomi, ruotsi, ym.
Ääni: DTS-HD MA 5.1
Kuva: 1,33:1
Levyjä: 1

16u

TALLENNEFORMAATIT:

dvd blu ray ultrahdlogo
kuvio kylla kuvio kylla   

Osta tämä elokuva

 | 

Ensi-illat

Keskiviikko 11.12.

ilmestyskirjanytjuliste

Perjantai 13.12.

westernstarsjuliste jouluiloaukrainaanjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

jouluiloaukrainaanjuliste terasleiditjuliste helenejuliste2 heinahattuvilttitossujaarhakkakoululainenjuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja