benisbackbd

BEN IS BACK
Yhdysvallat 2018

Ohjaus:
Peter Hedges
Käsikirjoitus: Peter Hedges
Tuotanto: Peter Hedges, Nina Jacobson, ym.
Pääosissa: Julia Roberts, Lucas Hedges

1 tunti 43 minuuttia

Julia Roberts tekee vaihteeksi mainion roolisuorituksen huumeriippuvaisen pojan äitinä, joka tuntee poikansa metkut, muttei ole menettänyt toivoa. 19-vuotiaan Benin (Lucas Hedges) yllättävä kotiinpaluu vieroituksesta panee joulunviettoon valmistautuvan äidin, hänen uuden miehensä ja kolmen muun lapsensa suunnitelmat sekaisin. Sovitaan, että vietetään yksi päivä yhdessä ennen vieroitukseen paluuta, mutta Benin kanssa syntyy vain ongelmia: joko poika yrittää epätoivoisesti vältellä tai saada huumeita sekä vältellejä tuttujaan. Lopulta vanhat ”kaveritkin” antavat kuulua itsestään, ja Ben on taas vaikeuksissa.

Paluu on uskottava, synkkä, mutta lohdullinenkin elokuva, joka päättyy kuten Hollywood-tarinat päättyvät. Ohjaaja Peter Hedgesin itsensä käsikirjoittama elokuva on kerrontatyyliltään hieman samanlainen kuin Lasse Hallströmin Gilbert Grape (1993), jonka Hedges käsikirjoitti oman romaaninsa pohjalta.

Päähenkilöt pysyvät tietyissä, tutuissa raameissaan ja roolisuoritukset ovat mainitioita. Se hyvittää yllätyksettömyyden ja tarinan tuttuuden; jopa samana vuonna nähtiin hyvin samantyyppinen raina nimeltä Beautiful Boy.

Häiritsevimmäksi ongelmaksi jää elokuvan kuvaustyyli, joka on täynnä ”saippuaoopperatehostetta”: se näyttää siis siltä kuin liikkeen sujuvuutta olisi manipuloitu, ja lopputulos on vastenmielinen. Siitä lähtee yksi tähti pois.

1tahtea1tahtea

 

LISÄMATERIAALI:

Ei lisämateriaalia.

 

BLU-RAY-JULKAISU:

Julkaisija: Mis.Label
Tekstitys: suomi, ruotsi, ym.
Ääni: DTS-HD MA 5.1
Kuva: 2,39:1
Levyjä: 1

12u

TALLENNEFORMAATIT:

dvd blu ray ultrahdlogo
kuvio kylla kuvio kylla   

Osta tämä elokuva

 |