bumblebeebd

BUMBLEBEE
Yhdysvallat, Kiina 2018

Ohjaus: Travis Knight
Käsikirjoitus: Christina Hodson
Tuotanto: Michael Bay, Lorenzo di Bonaventura, jne.
Pääosissa: Hailee Steinfeld, Jorge Lendeborg Jr., John Cena

1 tunti 54 minuuttia

Michael Bayn viidennen Transformers-elokuvan jälkeen sarjalle piti tulla loppu, mutta niin vain nämä samat lelut seikkailevat jälleen valkokankaalla. Tällä kertaa sitä tosin katselee mielellään, sillä Bumblebee ei ole elokuva leluista, se on elokuva ihmisistä.

Christina Hodsonin käsikirjoittama Bumblebee on paluu elokuvanteon perusasioiden äärelle. Elokuvan alku ei lupaa mitään, jälleen yksi autorobottien välinen taistelu, mutta sen jälkeen alkaa tapahtua: Hobson on kirjoittanut 1980-luvulle sijoittuvan tarinan teini-ikäisestä Charliesta (Hailee Steinfeld), joka on menettänyt isänsä ja elää nyt uusioperheessä äitinsä, pikkuveljensä ja isäpuolensa kanssa. Tietysti hahmo on kävelevä klisee – hyvännäköinen likka näyttelee hyvännäköistä likkaa, joka on älykäs ja kiinnostunut muustakin kuin kynsiensä lakkaamisesta, mikä sitten tekee hänestä erityisen epäsuositun koulussaan.

Joka tapauksessa Charliessa on automönttöörin vikaa. Hän löytää romuttamolta vanhan rähjäisen keltaisen kuplavolkkarin, vie sen kotiin ja huomaa kotteron olevankin auton muodon ottava robotti. Bumblebee-nimen saavalla robotilla on tunteet ja sielu, niin kuin Charliellakin, joka ihastuu naapurin poikaan (Jorgen Lendeborg Jr.) ja auttaa Bumlebeeta pelastamaan maailman.

Bumblebeessä on niin paljon sisältöä, aitoutta ja sydäntä kuin tällaisessa elokuvassa voi olla. Alun ja lopun taistelukohtaukset ovat tylsiä, liian monta kertaa nähtyjä turhuuksia, mutta niiden välissä on hyvä elokuva. Paljon on komiikan ja vielä enemmän loistavan Steinfeldin varassa, mutta kaiken kaikkiaan Bumblebee on erittäin iloinen yllätys. Animaatioelokuvista live actionin pariin siirtyneellä ohjaaja Travis Knightilla on hyvä ote.

Vaikka elokuvan tapahtumat on sijoitettu 1980-luvulle, eri aikakautta ei ole alettu korostaa – nykyajan poissaolon huomaa vain siinä, että ihmiset eivät tuijota tietokonetta tai kännykkää ja Charlie kuuntelee korvalappustereoita. Tunnelmaa se kuitenkin lisää, kuten elokuvan musiikkivalinnatkin. Filmille kuvaaminen olisi varmasti sekin lisännyt ”nostalgian” tuntua.

1tahtea1tahtea1tahtea1tahtea

 

LISÄMATERIAALI:

Poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia, dokumentteja ja niin edelleen.

 

BLU-RAY-JULKAISU:

Julkaisija: 20th Century Fox
Tekstitys: suomi, ruotsi, ym.
Ääni: Dolby Atmos
Kuva: 1,78:1 (teatterilevityksessä 1,85:1)
Levyjä: 1

12u

TALLENNEFORMAATIT:

dvd blu ray ultrahdlogo
kuvio kylla kuvio kylla   kuvio kylla

Osta tämä elokuva

 |