A Cure for Wellness (2016)

53-vuotias Gore Verbinski ei ole jokaiselle kaduntallaajalle tuttu nimi, vaikka hänen melko suppea filmografiansa onkin täynnä kaikkien tuntemia elokuvia. Lastenelokuvan (Hiiri jota ei saatu hengiltä), animaation (Rango), toimintafilmin (The Mexican), kauhuelokuvan (The Ring), draamaa (Säämies), länkkärin (The Lone Ranger) sekä massiivisen budjetin merirosvoseikkailuja (Pirates of the Caribbean 1–3) ohjaajan tuorein elokuva on hänen paluunsa kauhuelokuvien pariin.

Verbinskin ja hänen kanssaan The Lone Rangerin kirjoittaneen Justin Haythen kynäilemä A Cure for Wellness kertoo onnettomista ihmisistä etsimässä merkitystä elämäänsä. Suuren rahoitusyhtiön palkkalistoilla oleva Lockhart (Dane DeHaan) on nuoresta iästään huolimatta edennyt nopeasti pilvenpiirtäjän ylempiin kerroksiin, mutta nyt hän saa epämiellyttävän tehtävän, josta hän ei voi kieltäytyä: Lockhartin on matkattava Sveitsiin (ei Hyvinkään) parantolaan ja tuotava firman johtokuntaan kuuluva Pembroke (Harry Groener) takaisin New Yorkiin. Eristyksissä vuoristossa sijaitseva parantola on rakennettu vanhaan linnoituksen sisälle, missä aika on pysähtynyt 1900-luvun alkupuolelle. Pian alkaa näyttää siltä, että paikan johtaja (Jason Isaacs) ei halua päästää potilaitaan lähtemään, mutta koko touhussa on paljon muutakin hämärää.

Ensinnäkin, Verbinski on taitava ohjaaja, joka on tehnyt hyviä filmejä yli genrerajojen. Kriitikoilta täyslaidallisen saanut The Lone Ranger (2013) oli rankasti tappiollinen hanke (ja erittäin viihdyttävä elokuva), minkä seurauksena Verbinski vietti hiljaiseloa pari vuotta ja palasi huomattavasti pienemmän budjetin elokuvien pariin.

A Cure for Wellness on visuaalisesti ansiokas, se on spektaakkelielokuvaa vanhan hyvän ajan tyyliin, mikä on Verbinskille ominaista: hän tekee elokuvia suurelle valkokankaalle. Mutta yhtä lailla A Cure for Wellnessiä vaivaavat muutkin spektaakkelielokuvien ongelmat. Se on kaukana intiimistä, vaikka filmi on rakennettu päähenkilönsä varaan. Vielä suurempi ongelma on elokuvan kesto: 146-minuuttisena filmissä on vähintään puoli tuntia liikaa. Juonessa ei ole aineksia näin pitkään kestoon, ja elokuva alkaa nopeasti toistaa itseään. Nopeampi rytmi ja lyhempi kesto olisi parantanut lopputulosta huomattavasti.

LISÄMATERIAALI:

Poistettu jakso, muutama dokumentti ja trailereita.

BLU-RAY-JULKAISU: