Blade Runner: The Final Cut (1982/2007)
|
BLADE RUNNER Ohjaus: Ridley Scott 1 tunti 57 minuuttia |
35 vuotta sitten valmistunut Blade Runner oli brittiohjaaja Ridley Scottin kolmas pitkä elokuva, erittäin toimiva kokonaisuus ja paljon myöhempien 1980-luvun elokuvien visuaaliseen ilmaisuun vaikuttanut teos. Scott ei kuitenkaan ollut tyytyväinen tähän vain kohtalaisesti menestyneeseen ja keskinkertaisen vastaanoton kriitikoilta saaneeseen teokseensa, vaan on tehnyt siitä muutaman ”parannellun” version 1990- ja 2000-luvuilla. The Final Cut -nimeä kantava vuoden 2007 versio on Scottin itsensä mielestä kaikkein paras, ja niinpä se näyttääkin olevan ainoa, jota enää levitetään.
Teatterilevitysversiosta poiketen The Final Cutissa ei muun muassa kuulla Rick Deckardin (Harrison Ford) kertojaääntä, mikä sopi elokuvan film noir -tyyliin. Blade Runner esitteli meille nykyaikaisen tulevaisuudenvision, dystopisen 2000-luvun, jolloin koko maailma oli yhtä tietotekniikkaa, ihmisen henki mitätön ja elämä onneton. Kaukana se ajatus ei todellisuudesta selvästikään ollut. Elokuvan tummasävyinen kuvaus, suuren metropolin väenpaljous ja ainainen yö vesisateineen ovat nyt niin käytettyjä tässä lajityypissä, että Blade Runnerkin voisi tuntua kliseiseltä. Näin ei kuitenkaan ole, sillä Scottin jo tuolloin erittäin korkeatasoinen kerronta ja visuaalinen tyylitaju pitävät huolen nautittavasta lopputuloksesta.
Fordin näyttelemä Deckard hankkii elantonsa metsästämällä ”replikantteja”, suuren yhtiön luomia hyvin ihmisenkaltaisia robotteja, joista osa alkaa rikosten tielle samoin kuin oikeatkin ihmiset. Näiden lavealle tielle eksyneiden replikanttien metsästäminen on Deckardille yhtä paljon koko elämä kuin Likaiselle Harrylle oli tavallisten roistojen etsiminen. Nyt Deckard etsii asuinalueeltaan paenneen muutaman replikantin joukkoa, jota johtaa valkohiuksinen Roy Batty (Rutger Hauer) ja tämän naisystävä Pris (Daryl Hannah). Samaan aikaan Deckard tutustuu myös Rachaeliin (Sean Young), kuvankauniiseen ilmestykseen, jonka mieli murentuu Deckardin todettua Rachaelin olevankin replikantti.
Philip K. Dickin Palkkionmetsästäjä-romaaniin pohjautuva Blade Runner on Scottin edellisen elokuvan, Alien – kahdeksannen matkustajan (1979), tapaan kestänyt aikaa erittäin hyvin. Tähän on monia syitä, mutta niistä kenties merkittävin on se, että ne loivat jotain uutta, niin tarinallisesti kuin visuaalisestikin. Taiteellinen ja tekninen toteutus, tarinat, kerronta ja näyttelijät ovat huippuluokkaa. Blade Runner: The Final Cutin kohdalla kyse on myös katsojaa arvostavasta elokuvasta: alle kaksituntinen toiminnallinen tieteistrilleri ei huipennu puoli tuntia kestävään välienselvittelyyn, se loppuu ajatukseen ja mysteeriin.
LISÄMATERIAALI:
Dangerous Days: Making Blade Runner -dokumentti elokuvan teosta, kolme kommenttiraitaa, Ridley Scott esittelee elokuvan, ym.
BLU-RAY-JULKAISU:
Julkaisija: | Warner Bros. |
Tekstitys: | Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym. |
Ääni: | Dolby PCM 5.1 |
Kuva: | 16:9 (2.40:1) |
Levyjä: | 4 (Blu-ray, UHD, lisämateriaali-DVD) |