Logan Lucky (2017)
|
LOGAN LUCKY Ohjaus: Steven Soderbergh 1 tunti 59 minuuttia |
Vuonna 2013 Steven Soderbergh sai valmiiksi kaksi hyvin erilaista elokuvaa, Side Effectsin ja My Life with Liberacen, ja samalla hän myöskin ilmoitti niiden jäävän hänen viimeisikseen. 50-vuotias ohjaaja ilmoitti jäävänsä eläkkeelle elokuvien ohjaamisesta ja keskittyvänsä muihin taiteisiin. Toisin kävi. Heti seuraavana vuonna Soderbergh ohjasi HBO:lle The Knick -nimisen televisiosarjan ja viime vuonna valmistui hänen tuorein valkokangaselokuvansa Logan Lucky – ja lisää on tulossa.
Logan Luckyn käsikirjoitus on kreditoitu täysin tuntemattoman, tyhjästä ilmestyneen Rebecca Bluntin nimiin. Kukaan ei ole häntä tavannut, eikä Blunt ole kirjoittanut mitään muutakaan. Todennäköistä on, että kyseessä on vain Soderberghin tai peräti Channing Tatumin käyttämä salanimi. Muka Lontoossa asusteleva Blunt on kynäillyt tarinan Yhdysvaltain eteläosissa asuvista punaniskoista, jotka päättävät hyökätä Amerikkaa vastaan ja ryöstää NASCAR-osakilpailun näyttämönä toimivan stadionin kassan.
Tatumin näyttelemä Jimmy Logan on tavallinen työväenluokan mies, jonka suuret toiveet urasta ammattilaisjalkapalloilijana päättyivät polvivammaan. Nyt pienen tytön huoltajuuden rahaa naineen ex-vaimonsa (Katie Holmes) kanssa jakava Logan saa polvivammansa takia kenkää työntantajaltaan. Paljon paremmin ei mene Jimmyn veljellä Clydella (Adam Driver), joka menetti toisen kätensä Irakissa ja on nyt onneton baarimikko. Mellie-sisko (Riley Keough) sen sijaan on kohtalaisen onnellinen ja vähään tyytyväinen.
Onnettomuuden keskellä Jimmy keksii ryöstää tuon stadionin kassaholvin sisällön. Loganin klaani värvää avukseen räjähde-ekspertti Jim Pangin (Daniel Craig), joka heidän ikäväkseen istuu parhaillaan vankilassa. Sen ei kuitenkaan anneta estää suunnitelmia, joilla tähdätään onnellisempaan, turvatumpaan tulevaisuuteen.
Logan Lucky on ilmiselvä Soderberghin ohjaustyö. Ohjaajan kädenjälki näkyy ennen kaikkea rytmissä ja tunnelmassa, joiden suhteen Soderberghilla on oma erikoinen tyylinsä – tai ongelmansa. Soderberghin komediat ovat usein liian hitaita, ikään kuin puoliteholla toimivia filmejä, jossa ei keskitytäkään huumoriin, vaan taustalla oleviin vakavampiin ongelmiin ja asioihin. Tämä pätee myös Logan Luckyyn, joka soutaa ja huopaa nopean ja kepeän sekä hitaan ja ikävän tunnelman ja kerronnan välillä.
Soderberghille tyypillisesti hän on saanut elokuvaansa liudan nimekkäitä näyttelijöitä, jotka eivät näyttele heille tyypillisiä rooleja. Tosin, ei Craig näyttele nyt mitään kunnon hillbillyä, vaan oikeasti oman työnsä tuntevaa pikkuroistoa. Elokuvan rosvot on pidetty kaikki sen verran harmittomina, ettei heitä voi kukaan katsoja vihata.
Kuten lähes kaikissa filmeissään, myös Logan Luckyssa Soderbergh on vastannut ohjauksen lisäksi kuvauksesta ja leikkauksesta. Kaikkia näitä virkoja hän hoitaa vuosikymmenten varrella kertyneellä ammattitaidolla, vaikka ei Logan Luckya voi pitää visuaalisesti kovinkaan rikkaana teoksena.
LISÄMATERIAALI:
Poistettuja kohtauksia.
BLU-RAY-JULKAISU:
Julkaisija: | Universal Sony / Scanbox Entertainment |
Tekstitys: | Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym. |
Ääni: | DTS-HD Master Audio 5.1 |
Kuva: | 16:9 (2.39:1) |
Levyjä: | 1 |