The Mummy (2017)
|
THE MUMMY Ohjaus: Alex Kurtzman 1 tunti 50 minuuttia |
1920-luvun Egyptistä löytynyt vaarallisen Imhotepin muumio (Boris Karloff) kylvi kauhua ja kuolemaa Karl Freundin Muumiossa (1932). Samoihin aikoihin Universal-studio tuotti Tod Browningin ohjaaman Draculan (1931) sekä James Whalen Frankensteinin (1931) ja Näkymättömän miehen (1932). Tästä alkoi sellaisen modernin, hollywoodilaisen kauhuelokuvan historia, minkä kautta me kaikki olemme kauhuelokuviin tutustuneet.
Muumio on seikkailut valkokankaalla sittemmin useita kertoja, myös Hammerin tuottamissa brittiläisissä kauhuelokuvissa. Universal-studio on filmannut alkuperäistarinansa uudelleen kahdesti: vuonna 1999 Stephen Sommers ohjasi uutta CGI-tekniikkaa hyödyntävän suuren budjetin Muumion ja tänä vuonna vuorossa oli Alex Kurtzmanin ohjaama uusi sovitus, joka tuli Suomeen alkuperäisellä The Mummy -nimellään. Universalin halu olla antamatta The Mummylle suomenkielistä nimeä kuvastaa hyvin itse elokuvan innottomuutta.
Kuuden käsikirjoittajan työpanoksen vaatinut The Mummy on aiemmista filmatisoinneista poiketen sijoitettu nykypäivään ja vieläpä pääosin Englantiin. Tom Cruisen näyttelemä Nick on yhdysvaltalaissotilas, joka sotaretkellä Irakissa käyttää enemmän aikaansa muinaisjäännösten ryöstelyyn kuin sotimiseen – onneksi, kai. Onnekkaan sattuman kautta hän löytää maan alle hautautuneen hautaluolan ja sen sisältä muumion, joka kuljetetaan Englantiin lähempiä tutkimuksia varten. Käy ilmi, ettei arkun asukas olekaan niin kuollut. Tällä kertaa tuhansien vuosien takaisen mielitiettynsä, maailmanherruuden ja kuoleman kylvämisen perään itkee naispuolinen muumio (Sofia Boutella).
The Mummy on melkoinen sekamelska, jossa on mahdutettu sataan minuuttiin Muumion tarina ja yritykset rakentaa nykypäivän vastine 1930- ja 1940-lukujen Universalin kauhuelokuvien henkilöille. Tässä vaiheessa mukana on Muumion lisäksi vain tri Jekyll, jota näyttelevä Russell Crowe oli elokuvan suuri yllätys ja kieltämättä pelastaa paljon, vaikka hänenkin roolisuorituksessaan ja -hahmossaan on aimo annos tahatonta koomisuutta.
The Mummy ei ole yksiselitteisen huono elokuva. Reilusti yli sata miljoonaa euroa, joidenkin lähteiden mukaan jopa lähemmäs kaksi sataa miljoonaa euroa maksaneen elokuvan tuotantoarvot ovat kohdallaan. Lukuisista CGI-tehosteista on selvitty kunnialla. Kuitenkin CGI-tehosteet ja muu rahalla mässäily on tullut sekä seikkailullisuuden, kauhun että ihmiskuvauksen tilalle. Sommersin Muumio oli loistava viihde-elokuva, sen jatko-osa Muumion paluu (2001) paljon kehnompi, mutta sekin monin verroin Kurtzmanin versiota parempi. Freundin alkuperäisversio on sen ajan kauhua, joka pelottaa nykykatsojaa yhtä paljon kuin suojatien ylitys, mutta se ei vähennä sen elokuvan viehätystä ja toteutuksen tasokkuutta.
Hyvin nopeatempoiseksi tavanomaiseksi toimintaelokuvaksi muuttuneessa The Mummyssa pääosassa on yritys selvitä hengissä maaliin. Ilmiselvästi kaikki on mennyt pieleen jo käsikirjoitusvaiheessa. Käsikirjoittajana tunnettu Kurtzman on vasta toistamiseen ohjaajana, eikä hänellä ole sellaista kokemusta, jolla kehnostakin käsikirjoituksesta voisi saada aikaiseksi toimivan elokuvan.
Ongelma on se, ettei The Mummy ole mikä tahansa toimintafilmi. Se on yli 80-vuotisen historian omaavan elokuvasarjan tuorein osa, sillä on mahtava budjetti, kaksi suurta niminäyttelijää, eikä se vastaa miltään osin niitä odotuksia, mitä katsoja sille asettaa näiden tosiseikkojen perusteella. Joe Johnstonin ohjaama The Wolfman (2010) oli onnistuneempi filmi, Gary Shoren ohjaama Dracula Untold (2014) sen sijaan oli The Mummyakin kehnompi. Ei kovin hyvältä näytä tämä pakottava tarve tuottaa uudet versiot niistä klassikkoelokuvista, joiden ansiosta Universal-studio on tänäkin päivänä olemassa.
LISÄMATERIAALI:
Poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia, ohjaajan kommenttiraita sekä useita dokumentteja elokuvan teosta.
BLU-RAY-JULKAISU:
Julkaisija: | Universal Sony |
Tekstitys: | Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym. |
Ääni: | Dolby Atmos |
Kuva: | 16:9 (2.40:1) |
Levyjä: | 1 |