Their Finest Hour (2016)

theirfinesthourbd

THEIR FINEST
Iso-Britannia, Ruotsi 2016

Ohjaus: Lone Scherfig
Käsikirjoitus: Gaby Chiappe
Tuotanto: Amanda Posey, Stephen Woolley, Finola Dwyer
Pääosissa: Gemma Arterton, Sam Claflin, Bill Nighy

1 tunti 57 minuuttia

Lissa Evansin suomentamattomaan romaaniin pohjautuva Their Finest Hour on sekä menneeseen aikaan sijoittuva että menneiden aikojen filmit mieleen tuova romanttinen filmi, jossa maailma ei ole täysin mustavalkoinen ja loppu yksiselitteisen onnellinen.

Tanskalaisen Lone Scherfigin (An Education) ohjaamassa elokuvassa eletään toisen maailmansodan aikaisessa Lontoossa. Gemma Artertonin näyttelemä Catrin on saanut pestin propagandaministeriöstä, josta hänet ohjataan avustamaan taistelutahtoa kohottavia elokuvia tuottavaan yhtiöön. Miesten ollessa sodassa myös Catrinin kaltainen täysin alan ulkopuolinen nainen saattaa edetä käsikirjoittajaksi saakka. Catrin on tärkeässä osassa, kun unkarilaissyntyinen tuottajamoguli (Henry Goodman) päättää toteuttaa elokuvan kahdesta siskoksesta, jotka lähtivät pelastamaan miehiä Dunkerquesta. Pikku-Hollywoodissa tarina värittyy sitä mukaa, kun sitä käsikirjoitetaan. Catrinin pieni tehtävä kasvaa suureksi, kun hänen välinsä nuoren luottokäsikirjoittajan (Sam Claflin) kanssa lämpenevät.

Their Finest Hour kuvaa humoristisesti ja ironisesti suuren elokuvayhtiön toimintaa yleisesti että varsinkin 1940-luvun Britanniassa, jolloin tositapahtumiin pohjautuvissa elokuvissa ei tarvinnut olla mukana paljonkaan todellisuutta: sellainen filmi, jonka nähtiin kohottavan kotirintaman mieltä, oli aina pääosassa, ei totuus. Samalla Their Finest Hour on yhden ihmisen kautta kerrottu tarina siitä, miten toinen maailmansota vapautti naiset keittiöstä ja kodista työelämään. Catrinin tapauksessa kaikki nämä tapahtuvat johtavat siihen, että hän lopulta uskaltaa ottaa koko elämänsä omiin käsiinsä. Onneton liitto taiteilijasielun (Jack Huston) kanssa alkaa olla vaakalaudalla.

Herkän, hauskan ja filmitähtimäisen näyttävän Gemma Artertonin seurassa nähdään useita muita taitavia näyttelijöitä. Scherfigin edellisessä elokuvassa näytellyt Sam Claflin on jälleen mukana romanttisessa tarinassa ja tekee hyvää työtä. Käsikirjoittajien ”pahimpana” painajaisena nähdään Bill Nighyn näyttelemä entisaikojen filmitähti, joka ei suostu hyväksymään ikäänsä ja suosionsa laskua. Eddie Marsan nähdään hänen managerinaan, Jeremy Irons yhden kohtauksen cameo-roolissa sotaministerinä sekä Richard E. Grant yhtenä propagandaosaston työntekijöistä.

BBC:n osatuottama Their Finest Hour syntyi kymmenellä miljoonalla eurolla, jolla on saatu aikaiseksi melkoisen näyttävä elokuva. CGI-tehosteita hyödyntävät kuvat sulautuvat hyvin muuhun elokuvaan, joka on huolella lavastettu ja puvustettu. Visuaaliselta ilmeeltään se on tyypillinen nykypäivän epookkielokuva.

3tahtea

 
LISÄMATERIAALI:

Ei lisämateriaalia.


BLU-RAY-JULKAISU:

Julkaisija: SF Studios
Tekstitys: Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym.
Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
Kuva: 16:9 (2.40:1)
Levyjä: 1

12u

dvd blu ray

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).