Tyylikäs lähtö (2017)

Kun yhteen elokuvaan on saatu Michael Caine, Morgan Freeman, Alan Arkin, Christopher Lloyd ja Ann-Margret, odotukset kasvavat ja halu tykätä näkemästään kasvaa. Näyttelijä Zach Braffin kolmas elokuvaohjaustyö Tyylikäs lähtö on uudelleenfilmatisointi Martin Brestin (Beverly Hills -kyttä, Keskiyön pako, Naisen tuoksu) läpimurtoelokuvasta Vauhtivaarit (1979), joka oli hyvä menestys Yhdysvalloissa, mutta ei päässyt Suomen valkokankaille. 

Kahdesta aiemmasta ohjaustyöstään (Garden State, Wish I Was Here) poiketen Braff ei osallistunut Tyylikkään lähdön käsikirjoitustyöhön, josta Theodore Melfi (St. Vincent, Hidden Figures – varjoon jääneet) vastasi. Alkuperäiselokuvaa harmittomampi ja särmättömämpi käsikirjoitus kertoo kolmesta vanhuksesta, jotka ryhtyvät pankkirosvoiksi menetettyään eläkkeensä.

Michael Cainen näyttelemä Joe, Morgan Freemanin Willie ja Alan Arkinin Al ovat kaikki tehneet kymmenien vuosien urakan paikallisessa teollisuuslaitoksessa. Nyt mukavia eläkepäiviä viettävät miehet saavat kuulla vanhan työnantajansa siirtyvän Kiinaan ja lopettavansa toimintonsa Yhdysvalloissa. Siksi yhtiön ei tarvitse enää huolehtia eläkkeistäkään. Näin ollen asuntolainan kanssa painiva Joe ja kämppäkavereina asuvat Willian ja Al ovatkin yhtäkkiä liki puilla paljailla. Kun Joen pankki vielä huijaa häntä lupauksella pienikorkoisesta lainasta, hän ehdottaa kavereilleen pankin ryöstämistä. Alkaa kouluttautumis- ja suunnitteluvaihe, kahdeksankymppisten miesten tahdilla.

Tyylikäs lähtö on ikävän laimea elokuva. Se on juuri sellainen, mitä 2010-luvun seniorikomedialta uskaltaa odottaakin: sentimentaalinen, harmiton, maailmanrauhaa ja kultaisia eläkevuosia haluava maailmanparantaja. Tällaisen asenteen ja tunnelman tyrkyttäminen ja alleviivaaminen ei kovin helposti toimi. Mikä sen sijaan toimii on näyttelijäkaarti. Kenties tietämättään melkeinpä itseään parodioiva Caine ja aina energinen Arkin ovat hienossa vedossa, kun taas Freeman on jälleen saanut näyteltäväkseen leppoisan, rakkautta pursuavan ja elämänviisauksia jakelevan vanhan mustan miehen roolin (sic), mistä hän tietysti suoriutuu moitteettomasti. Ann-Margret, 1960- ja 1970-lukujen seksikäs punapää, tekee pitkästä aikaa valkokangasroolin, mutta hänen hahmonsa tuntuu olleen tekijöille vain välttämätön paha.

Braff ei ole visuaalisuuteen panostava saati omaperäinen ohjaaja, mutta Tyylikäs lähtö on teknisesti varmaa ammattilaisten työtä. Kuvaaja Rodney Charters on kokenut, mutta vain television parista.

 
LISÄMATERIAALI:

Ohjaajan kommenttiraita ja poistettuja kohtauksia.

BLU-RAY-JULKAISU: