Hell or High Water (2016)

hellorhighwaterbd

HELL OR HIGH WATER
Yhdysvallat 2016

Ohjaus: David Mackenzie
Käsikirjoitus: Taylor Sheridan
Tuotanto: Sidney Kimmel, Peter Berg, Carla Hacken, Julie Yorn
Pääosissa: Jeff Bridges, Chris Pine, Ben Foster

1 tunti 42 minuuttia

Hell or High Water nappasi parhaan elokuvan, miessivuosan, alkuperäiskäsikirjoituksen ja leikkauksen Oscar-ehdokkuudet, mutta Suomen valkokankailla sitä ei nähty. Onneksi se sentään julkaistaan DVD- ja Blu-ray-tallenteina, mikä sekään ei ole enää nykypäivänä itsestäänselvyys Oscar-ehdokkuuksiakin saaneen elokuvan kohdalla.

Hell or High Water on Sicarion (2015) käsikirjoittaneen Taylor Sheridanin vasta toinen elokuva. Modernista lännenelokuvasta käyvä filmi sijoittuu Teksasiin pikkukaupunkien seudulle, missä kaksi hyvin erilaista veljestä, Toby (Chris Pine) ja Tanner (Ben Foster), aloittavat pankkiryöstöjen sarjan. Tapausta lähtee selvittämään kaksi Texas Rangersia, muutaman viikon päästä eläkkeelle jäävä Hamilton (Jeff Bridges) ja intiaanitaustainen Alberto (Gil Birmingham), joiden aika kuluu lähinnä odotellessa ja toisten kustannuksella vitsaillessa.

Elokuvan edetessä katsojalle selviää syyt ja seuraukset, mutta vaikka käsikirjoituksessa on yllätyksiä ja epätavallisuuksia, on siinä ennen kaikkea järkeä. Brittiohjaaja David Mackenzie on tuonut elokuvaan hyvin paljon Coenin veljesten elokuvia muistuttavan tunnelman, jossa pienten kaupunkien verkkainen elämänmeno saa vastapainoa yllättävästä rikosaallosta. Roistotkin käyttäytyvät hillitysti, kunnes pääsevät räjähdyspisteeseensä saakka. Roolihahmot ovat kaikki aidonoloisia ja roolisuoritukset sen mukaisia; Hell or High Waterissa ei ole ensimmäistäkään huonoa roolisuoritusta. Pieniin sivuosiin pankinjohtajiksi ja tarjoilijoiksi valitut ihmiset vaikuttavat enemmän amatööreiltä oikeissa ammateissaan kuin ammattinäyttelijöiltä, sen verran aidonoloisia hekin ovat.

Aiemmin muun muassa Nuoren Adamin (2003), Hallam Foen (2007) ja L.A. Gigolon (2009) ohjanneen Mackenzien yhdeksäs elokuva on myös visuaalisesti ansiokas. Erittäin hyvin kulkevan elokuvan kuvaus on Mackenzien kanssa aiemminkin työskennelleen Giles Nuttgensin käsialaa. Elokuvan värimaailma on hillitty, johon kuvauspaikkana toimineen New Mexicon erämaamaisemilla on tietysti oma vahva vaikutuksensa. Ainoa heikko puoli elokuvan toteutuksessa on muutamissa kuvissa, joissa koko tarkaksi tarkoitettu alue – kuvan etu- tai taka-ala – ei pysykään kokonaan tarkkana.

Hell or High Water on rautaisesti kerrottu ja rakennettu jännitysnäytelmä, jonka tunnelma on vastustamaton.

tahtitahtitahtitahtitahti

 
LISÄMATERIAALI

Kolme dokumenttia elokuvan teosta, video elokuvan ensi-illasta sekä tekijöiden haastatteluja.


BLU-RAY-JULKAISU

Julkaisija: Scanbox Entertainment / Mis.Label
Tekstitys: Suomi, norja, tanska, ruotsi,
Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
Kuva: 16:9 (2.35:1)
Levyjä: 1

16

blu ray dvd

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).