Yön eläimet (2016)
|
NOCTURNAL ANIMALS Ohjaus: Tom Ford 1 tunti 56 minuuttia |
Vaatesuunnittelija Tom Ford keksi 2000-luvun puolella perustaa oman elokuvatuotantoyhtiön, kirjoittaa käsikirjoituksen ja ohjatakin sen. Lopputuloksena oli A Single Man (2009), erittäin tyylikäs ja korkeatasoinen teos, joka ei näytä ensikertalaisen saati amatöörin tekosilta. Vielä vähemmän Yön eläimet näyttää jonkun ohjaajan uran vasta toiselta elokuvalta.
Fordin itsensä käsikirjoittama Yön eläimet tapahtuu kolmessa eri ”ajassa”: nykyisyydessä, menneisyydessä ja kuvitelmissa. Mieleenpainuva ensimmäinen kohtaus esittelee päähenkilön, Susanin (Amy Adams), jonka johtaman taidegallerian uusimman näyttelyn avajaiset kertoo kaiken oleellisen hänen sosiaalisen ympäristönsä älykkyydestä ja sivistyksestä. Susan on ikääntyvä, mutta kaunis ja varakas nainen, joka elää onnetonta avioliittoa itseään nuoremman, komean Huttonin (Armie Hammer) kanssa.
Eräänä päivänä Susan saa postista entisen miehensä Tonyn (Jake Gyllenhaal) lähettämän uusimman romaaninsa käsikirjoituksen. Susan alkaa lukea romaania ja samalla, kun hänelle paljastuu teoksen vertauskuvallisuus ja yhteydet hänen ja Tonyn historiaan, alkavat ne selvitä myös katsojalle.
Onnettomaan elämäntilanteensa herännyt Susan nähdään nykyhetkessä sekä muistelemassa hänen ja Tonyn suhdetta. Kolmas oma aikajanansa elokuvassa on Tonyn romaanin tapahtumilla, jotka myös nähdään filmissä. Romaanin kuvitetussa jaksossa Gyllenhaal esittää teoksen päähenkilöä, seuranaan muun muassa Michael Shannon, Aaron Taylor-Johnson ja Isla Fisher. Elokuvan näyttelijäkaarti on korkeatasoinen ja niin ovat roolisuorituksetkin.
Ford osaa haalia ympärilleen osaavia tekijöitä, kuvaajia ja leikkaajia, mutta ilman ohjaajaa tällaiset elokuvat eivät synny. Yön eläimet on häpeilemättömän hitchcockilainen elokuva punaisia värejään myöten, joka näyttää enemmän Brian De Palman parhaan luomiskauden työltä kuin nykypäivän elokuvalta. Se on visuaalisesti erittäin ansiokas, kauniisti kuvattu, viimeisen päälle lavastettu ja puvustettu, mutta elokuva toimii myös kaikilla muilla tasoilla. Kunnianhimoinen hanke, joka on tuottanut hienon lopputuloksen.
Ohjaaja osaa luoda hiljaisuudesta tunnelmaa ja tehokkaan äänimaailman, joka tuo eloa värikkääseen tarinaan keski-iän kriisistä, elämän peruuttamattomista valinnoista ja menetetyistä ihmissuhteista.
LISÄMATERIAALI:
Dokumentti elokuvan teosta.
BLU-RAY-JULKAISU:
Julkaisija: | Universal Sony, 2017 |
Tekstitys: | Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym. |
Ääni: | DTS-HD Master Audio 5.1 |
Kuva: | 16:9 (2.40:1) |
Levyjä: | 1 |