Don't Breathe (2016)
|
DON’T BREATHE Ohjaus: Fede Alvarez 1 tunti 28 minuuttia |
Maailmanlaajuisissa lipputuloissa mitattuna Don’t Breathe oli viime vuoden toiseksi suurin kauhuelokuvamenestys ja myöskin vuoden kehutuimpia teoksia genressään. Evil Deadin uudelleenfilmatisoinnilla debytoineen ohjaaja-käsikirjoittaja Fede Alvarezin toinen pitkä elokuva ei kuitenkaan ole yksiselitteisesti kauhuelokuva, vaan pikemminkin lyhytjännitteinen jännityselokuva.
Kuolevaan yhdysvaltalaiskaupunkiin sijoittuvan elokuvan pääosassa on kolme teini-ikäistä kaverusta, Rocky (Jane Levy), Alex (Dylan Minnette) ja Money (Daniel Zovatto). He ovat kaikki verrattain normaaleja tapauksia, vaikka ovatkin päättäneet ansaita tekemällä asuntoryöstöjä. Ideoinnista vastaava Alex on pitänyt huolen siitä, että ryöstösaaliit alittavat vankeustuomioon riittävän summan. Erään keikan jälkeen he kuitenkin saavat vihjeen hylätyllä asuinalueella sijaitsevasta omakotitalosta, jossa asuva sokea sotaveteraani (Stephen Lang) pitää saamiaan huomattavia korvausrahoja siellä. Pakoa ankeista kotioloista suunnitteleva Rocky ja nimensä mukaisesti rahan perään oleva Money ovat heti valmiita lähtemään viimeiselle rahakkaalle keikalle, ja ennen pitkää Alexkin suostuu mukaan. Perille päästyään he huomaavat, ettei sokean miehen ryöstäminen olekaan niin helppoa ja että talosta, johon on vaikea murtautua ulkoapäin, on myös vaikea päästä pois sisältäpäin.
Pedro Luquen, urugualaisen ohjaajan maamiehen, kuvaama Don’t Breathe on visuaalisesti onnistunut ja tunnelmallinen, nopeatempoinen kauhujännäri. Siitä puuttuvat yliluonnolliset elementit ja muutkin kauhuelokuville tyypilliset hirviöt, mutta ei se silti ole realistinen elokuva. Loppua kohden jatkuvat läheltä piti -tilanteet ja toistuvat juonenkäänteet alkavat tympiä. Alusta alkaen katsojalle tehdään selväksi, että tässä tarinassa kaikki on mahdollista, minkä seurauksena suuriksi ja järkyttäviksi tarkoitetut yllätyksetkään eivät varsinaisesti yllätä. Käsikirjoituksen puutteista huolimatta toteutus on kuitenkin tämän lajityypin elokuvalle ensiluokkaista ja roolit onnistuneesti täytettyjä. Lopputulos on hyvin ”viehättävä”.
LISÄMATERIAALI:
Ohjaajan kommenttiraita, poistettuja kohtauksia ohjaajan kommentein ja useita dokumentteja elokuvan teosta.
BLU-RAY-JULKAISU:
Julkaisija: | Universal Sony, 2017 |
Tekstitys: | Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym. |
Ääni: | DTS-HD Master Audio 5.1 |
Kuva: | 16:9 (2.40:1) |
Levyjä: | 1 |