Roar (1981)

Noel Marshallin ohjaamaa Roaria on mainostettu elokuvahistorian vaarallisimpana tuotantona, mutta sitäkin enemmän se on elokuvahistorian typerin tuotanto. Marshall ja hänen vaimonsa Tippi Hedren keksivät tehdä Afrikan villieläimiä puolustavan kauhuelokuvan käyttämällä kuvauksissa oikeita leijonia, tiikereitä ja muita kissapetoja. Ymmärrettävistä syistä kukaan muu kuin Marshall ja Hedren jälkikasvuineen ei suostunut elokuvassa näyttelemään. Hedrenin muisteluiden mukaan noin seitsemänkymmentä kuvausryhmän jäsentä loukkaantui leijonien käsittelyssä, mukaan lukien hän itse ja tyttärensä Melanie Griffith.

Roar on tuottajana toimineen Marshallin ensimmäinen ja viimeinen ohjaustyö. Ohjaajan itsensä käsikirjoittamassa elokuvassa Afrikkaan muuttanut eläintutkija Hank (Marshall) odottaa vaimoaan (Hedren) ja lapsiaan (Melanie Griffith, John Marshall, Jerry Marshall) saapuvaksi luokseen. Juuri sinä päivänä, kun perheen on määrä saapua, eläimet raatelevat muutamia metsästäjiä. Yleisen kaaoksen seurauksena Hank unohtaa noutaa lentokentältä perheensä, joka lähtee omin neuvoineen kohti Hankin asuntoa ja päätyvät siellä leijonien leikkikavereiksi.

Roarissa ei ole juonta ja sisältöä nimeksikään, eikä sillä ole mitään tekemistä kauhuelokuvan kanssa. Marshallilla ei tämän elokuvan perusteella ollut rahkeita sen enempää ohjaajaksi tai käsikirjoittajaksi, saati sitten näyttelijäksi. Hedrenin ja Griffthin roolisuorituksissakaan ei ole kehumista, kun heillä ei ole mitään näyteltävää. Repliikit ovat niin onnettomia, että niiden täytyy olla improvisoituja.

Kuvaaja Jan de Bont on työskentelyolosuhteisiin nähden saanut aikaiseksi kohtalaisen hyvää jälkeä. Elokuvan massiivinen, nykyrahassa 45 miljoonaa dollaria vastaavaa budjetti ei kuitenkaan missään näy. Oletettavasti valtaosa tuosta rahasta on mennyt kuvauksissa loukkaantuneille työntekijöille maksettuihin korvauksiin – tai sitten luku on tuulesta temmattu.

Lapselliseen viestiin päättyvä elokuva tarjoaa kyllä harvinaista katseltavaa, kun ilmeisen vapaasti liikkuvat leijonat hyökkäävät näyttelijöiden kimppuun – toisinaan vaarallisellakin tavalla. Tällainen kuvasto ei kuitenkaan yksistään elokuvaa tee.

 
LISÄMATERIAALI:

Ohjaajan versio (101 minuuttia), dokumentti elokuvan teosta (33 minuuttia), kuvia elokuvasta ja sen teosta sekä elokuvan traileri.

BLU-RAY-JULKAISU: