inavalleyofviolencedvd

IN A VALLEY OF VIOLENCE
Yhdysvallat 2016

Ohjaus: Ti West
Käsikirjoitus: Ti West
Tuotanto: Jason Blum, Jacob Jaffke, Peter Phok
Pääosissa: Ethan Hawke, Taissa Farmiga, John Travolta

1 tunti 39 minuuttia

In a Valley of Violence on The House of the Devil- ja The Innkeepers -kauhuelokuvistaan tunnetun Ti Westin ensimmäinen ohjaustyö, joka ei ole jännitys- tai kauhugenreä. Westin itsensä käsikirjoittama elokuva on kunnianosoitus italowesterneille, varsinkin Sergio Leonen dollaritrilogialle, mutta myöskin itseironinen kostoelokuva.

Ethan Hawken näyttelemä entinen sotilas Paul ratsastaa hänelle uuteen kaupunkiin mukanaan paras ystävänsä, koiransa. Kuolevan kyläpahasen sheriffin (John Travolta) poika Gilly (James Ransone) kukkoilee Paulille ja saa sen seurauksena turpaansa. Itsestään paljon kuvitteleva Gilly ei kestä tyrmätyksi tulemisen häpeää, vaan ratsastaa parin yhtä typerän kaverinsa kanssa seuraavana yönä Paulin leiripaikkaan ja tappaa tämän koiran. Paulin he heittävät rotkoon kuolemaan. Paul ei kuitenkaan hengestään pääse, vaan palaa kaupunkiin tappaakseen Gillyn ja tämän kätyrit kostoksi koiransa kuolemasta. Avukseen hän saa kaupungissa majataloa siskonsa (Karen Gillan), Gillyn morsiamen, kanssa pyörittävän nuoren naisen (Taissa Farmiga), joka on ihastunut muukalaiseen ja janoaa uutta elämää.

Kesällä 2014 kuvattu In a Valley of Violence sai Yhdysvalloissa pienimuotoisen teatterilevityksen kuukauden päästä siitä, kun Antoine Fuquan ohjaama 7 rohkean miehen uudelleenfilmatisointi valtasi valkokankaat. Molempien lännenfilmien toisena tähtenä nähdään Ethan Hawke, joka on Westin elokuvassa saanut seurakseen legendaarisen Travoltan. Harmaapartainen Travolta nähdään nyt Walter Brennanin jalanjäljillä puujalkaisena sheriffinä, mutta Brennanin hahmoista poiketen Travoltan sheriffi ei ole koominen, muttei myöskään yksipuolisen hyvä tai huono ihminen.

In a Valley of Violence tuo juoneltaan auttamatta mieleen samaan aikaan tehdyn John Wickin (2014), jossa myös päähenkilö lähtee kostoretkelle koiransa kuoleman jälkeen. Westin elokuvassa on kuitenkin enemmän itseironiaa ja mustaa huumoria kuin tuossa Keanu Reevesin tähdittämässä yliarvostetussa toimintajännärissä. Westin elokuva ei alussa paljon lupaa, mutta paranee koko ajan ja on häpeilemättömän suoraviivainen lännentarina. Alkutekstijaksoa myöten sen esikuvia olevien italowesternien tapaan In a Valley of Violence on rakennettu muutaman tunnetun näyttelijän ja yksinkertaisen kostotarinan varaan. Esikuviensa tapaan In a Valley of Violence on myös ilmeisen pienen budjetin teos, mutta se ei sen viehätystä vähennä.

Eric Robbinsin kuvaamasta elokuvasta puuttuvat vaikuttavat kuvat, vaan sen sijaan se näyttää erittäin kustannustehokkaasti toteuteutulta. Kauniita maisemakuvia ei maalailla eikä näyttäviä lähikuvia ole. Silti kokonaisuus toimii hyvin, pitkälti kiitos hyvän käsikirjoituksen ja kahden kiinnostavan päänäyttelijän.

tahtitahtitahtitahti2tahti2

 
LISÄMATERIAALI:

Lyhyt dokumentti tekijöiden haastatteluilla.


DVD-JULKAISU:

  Julkaisija: Universal Sony
  Tekstitys: Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym.
  Ääni: Dolby Digital 5.1
  Kuva: 16:9 (2.40:1)
  Levyjä: 1

16

dvd

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai

 

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

nakemiinneuvostoliittojuliste viimeisetjuliste neitiaikajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja