Sausage Party (2016) [Blu-ray]
|
SAUSAGE PARTY Ohjaus: Conrad Vernon, Greg Tiernan 1 tunti 29 minuuttia |
Sausage Party on pössyttelykomedioistaan tunnettujen Seth Rogenin ja Evan Goldbergin kahdeksas yhteinen elokuva käsikirjoittajina. Kaksikon vilpitön asenne huumoriin on tuottanut aiemminkin erittäin hauskoja hetkiä, joita Sausage Partykin on pullollaan. Goldbergin ja Rogenin lisäksi elokuvaa ovat käsikirjoittaneet Kyle Hunter ja Ariel Shaffir; koko nelikko on työskennellyt yhdessä jo pitkään.
Vaikka Sausage Partyn idea on kekseliäs, ei se ole kuitenkaan sellainen, joka itsessään herättäisi suurta arvostusta tai mielenkiintoa. Elokuvassa päivittäistavarakaupan eri tuotteet ovatkin todellisuudessa eläviä olentoja omine käsine, jalkoine ja persoonallisuuksineen. Vastaavanlaisia lähtökohtia on ollut monilla animaatioelokuvilla. Omalaatuisen lopputuloksesta tekee käsikirjoittajanelikon valitsema tapa kertoa tästä aiheesta. Koko perheelle suunnatun komedian sijaan Sausage Partysta on tehty lapsilta kielletty väkivallan ja rivouksien komedia.
Elokuvan päähenkilöinä on kaksi nakkia, Frank (äänenä Seth Rogen) ja Carl (Jonah Hill), sekä yksi hot dog -sämpylä, Brenda (Kristen Wiig). Samalla hyllyllä omissa pakkauksissaan elävät Frank ja Brenda ovat rakastuneet toisiinsa, mutta seksuaalinen kanssakäyminen on saanut odottaa siihen asti, kunnes ”jumalat” vievät heidät pois kaupasta kohti autuutta. Eräänä päivänä asiakas palauttaa kauppaan ostamansa ja avaamansa sinappipurkin, joka kertoo Frankille ja kumppaneille asioiden todellisen laidan. Päivittäistavarakaupan tuotteiden johtohahmot ovat jo pitkään kertoneet uusille tuotteille, että heidät ostava asiakas on ”jumala”, joka vie heidät ulos kaupasta ”taivaaseen”. Sinappipurkki tietää, mistä todella on kyse. Frankin ja monen muun silmät avautuvat: he lähtevät selvittämään asiaa, mutta eivät arvaakaan, minkälaisia kauheuksia joutuvat kohtaamaan.
Sausage Party on tuotettu alle kymmenesosalla siitä summasta, minkä esimerkiksi Disney ja Pixar käyttävät yhden animaatioelokuvan tuottamiseen. Silti Sausage Paryn tekijöiden työnjälki ei kalpene muiden tietokoneella toteutettujen animaatioelokuvien rinnalla.
Sausage Partyssa on sen nimeä ja päähenkilöitä myöten mukana sitä alapääosaston huumoria, jota Rogen ja kumppanit ovat kaikissa elokuvissaan viljelleet. He kuitenkin tekevät sen hyvin, eivätkä yksistään luota seksiä, eritteitä ja päihteitä käsitteleviin vitseihin, vaan ymmärtävät myös juonen, tilanteiden ja miellyttävien päähenkilöiden tärkeyden. Sausage Party saattaa hyvinkin olla viime vuoden hauskin elokuva.
LISÄMATERIAALI:
Pieleen menneitä ottoja ja useita lyhyitä dokumentteja ym.
BLU-RAY-JULKAISU:
Julkaisija: | Universal Sony | |
Tekstitys: | Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym. | |
Ääni: | DTS-HD Master Audio 5.1 | |
Kuva: | 16:9 (1.85:1) | |
Levyjä: | 1 |