Elvis & Nixon (2016)

elvisnixondvd

ELVIS & NIXON
Yhdysvallat 2016

Ohjaus: Liza Johnson
Käsikirjoitus: Joey Sagal, Hanala Sagal, Cary Elwes
Tuotanto: Holly Wiersma, Cassian Elwes, Cary Elwes
Pääosissa: Michael Shannon, Kevin Spacey, Alex Pettyfer

1 tunti 22 minuuttia

Elvis Presleyn ja presidentti Richard Nixonin erikoinen ja koominenkin tapaaminen Valkoisessa talossa vuonna 1971 on kiinnostanut kansaa jo yli 40 vuoden ajan. Aiheesta on tehty jo 1990-luvun loppupuolella yksi pienen budjetin farssielokuva, mutta Liza Johnsonin Elvis & Nixonin pääosissa nähdään kaksi aikansa arvostetuimpiin lukeutuvaa näyttelijää.

Michael Shannon näyttelee Presleytä, joka eräänä iltana katselee televisiosta nykyhetken tapahtumia ja päättää kirjoittaa asiasta presidentti Nixonille (Kevin Spacey). Presley matkaa Washingtoniin ilmoittamatta perheelleen mitään. Hän on päättänyt tavata Nixonin ja saada tältä liittovaltion peiteagentin lätkän voidakseen auttaa taistelussa yhteiskuntaa ja varsinkin nuorisoa rappioittavaa huumekulttuuria vastaan. Nixon ei ole erityisen kiinnostunut tapaamaan Presleytä, mutta hänen alaisensa (Colin Hanks) aikovat tehdä kaikkensa, jotta tapaaminen onnistuu.

Elvis & Nixonin kolmas päähenkilö on Alex Pettyferin näyttelemä Jerry Schilling, Presleyn ystävä ja palkollinen. Elokuvan käsikirjoittajien ja ohjaajan mielestä Schillingin tavanomainen yksityiselämä uusine tyttöystävineen on niin kiinnostavaa, että siihen on keskityttävä enemmän kuin Presleyn tai Nixonin yksityiselämään. Mikäli sen tarkoitus on kuvastaa Presleyn ja Nixonin elämän epätavallisuutta, niin silloin tekijät vain pitävät katsojia idiootteina, jotka eivät ymmärrä, mitä normaali elämä on.

Minkäänlaista vakavampaa ja syvällisempää otetta tältä elokuvalta on turha odottaa, elokuvan pääpaino on komediallisuudessa ja tilanteissa, jotka voisivat olla totta, elleivät olisi keksittyjä. Spacey näyttelee Nixonia kuin sketsihahmoa ja Shannon – vakavien roolien tulkitsija – jää etäiseksi ja muistuttaa ulkoisesti enemmän kolmen markan Elvis-imitaattoria kuin itse tähteä.

Erinomaisen Hateship Loveshipin (2013) ohjanneen Johnsonin kolmannesta pitkästä elokuvasta paistaa läpi resurssien vähäisyys (tai niiden käyttäminen vääriin kohteisiin). Sisätiloja on lavastettu 1970-lukuun sopivaksi, ulkona ei pahemmin liikuta ja osa ulkokuvista on korvattu 1970-luvulla kuvatulla arkistomateriaalilla, Terry Staceyn epäselvä ja epätarkka kuvaus pistää silmään eikä elokuvan ääniraidalla kuulla ensimmäistäkään Presleyn laulua.

Elvis & Nixonin ansiot ovat muutamissa sen komediallisissa hetkissä ja Spaceyn ja Shannonin yhteisissä kohtauksissa.

tahtitahtitahti2tahti2tahti2

 
LISÄMATERIAALI

Ohjaajan ja Elviksen tunteneen Jerry Schillingin kommenttiraita sekä Crazy But True -niminen lyhytdokumentti elokuvan tiimoilta.


DVD-JULKAISU

  Julkaisija: Universal Sony
  Tekstitys: Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym.
  Ääni: Dolby Digital 5.1
  Kuva: 16:9 (2.40:1)
  Levyjä: 1

7

dvd

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).