8kadunihmebd

*BATTERIES NOT INCLUDED
Yhdysvallat 1987

Ohjaus: Matthew Robbins
Käsikirjoitus: Matthew Robbins, Brad Bird, Brent Maddock, S. S. Wilson, Mick Garris
Tuotanto: Ronald L. Schwary
Pääosissa: Hume Cronyn, Jessica Tandy

1 tunti 46 minuuttia

Ohjaamansa E.T. the Extra-Terrestrialin (1982) fantastisen yleisömenestyksen jälkeen Steven Spielberg tuotti muutamia scifi-elokuvia, mm. Robert Zemeckiksen Paluu tulevaisuuteen -trilogian (1985–1990), jonka varjoon Matthew Robbinsin 8. kadun ihme on syystäkin jäänyt. Se on vahvasti omaan aikaansa sidottu elokuva, sillä Ron Howardin Cocoon – nuoruudenlähteen (1985) hyvän menestyksen jälkeen vanhat ihmiset saivat hetken aikaa olla pääosissa suurissa studioelokuvissa. Howardin elokuvassa nähdyt Hume Cronyn ja Jessica Tandy nähdään myös 8. kadun ihmeen pääosissa.

Pienimuotoinen, tunnelmaan panostava elokuva kertoo erään kerrostalolähiön tuhosta. Rikas kiinteistösijoittaja on jo purkanut kaikki talot yhden pienen ja vanhan kerrostalon ympäriltä. Tuossa talossa on vielä muutamia asukkaita, jotka ovat yhtä pieniä ja vanhoja kuin talonsakin, mutta eivät suostu rahamiehen kätyrin (Michael Carmine) pelotteluistakaan huolimatta hylkäämään kotiaan. Talon alakerrassa kuppilaa pitävä Frank (Cronyn) ja hänen dementoitunut vaimonsa Faye (Tandy) haluavat viettää loppuelämänsä tutussa ympäristössään. Viimeisimmän tihutyön jälkeen Frank ja muutama muu talon asukas toivoo viimeistä ihmettä pelastuksekseen. Sellainen tuleekin, ulkoavaruudesta ilmaantuvien pienten avaruusalusten muodossa. Nämä ystävälliset alukset osaavat uudelleenrakentaa tuhotun, jota myös Frank ja Faye yrittävät avioliittonsa suhteen.

Lämminhenkinen, inhimillisyyteen kylmässä maailmassa uskoa valava 8. kadun ihme on pätevä koko perheen ajanviete-elokuva, jota katsellessa kyynisyys on syytä unohtaa. Ei se ole mitään muuta, ja sen käsikirjoitus on yllättävän riisuttu ottaen huomioon, että sen tekoon vaadittiin viiden miehen panos. Näistä käsikirjoittajista Mick Garrisin ja Brad Birdin nimet kuulostavat varmasti tutuilta, mutta elokuvaohjaaja-nimikkeen kautta.

tahtitahtitahtitahti2tahti2

 
LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.


BLU-RAY-JULKAISU

  Julkaisija: Universal Sony
  Tekstitys: Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym.
  Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
  Kuva: 16:9 (1.85:1)
  Levyjä: 1

12

blu ray dvd

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai 10.7.

theperfectcandidatejuliste theboy2juliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

nakemiinneuvostoliittojuliste viimeisetjuliste neitiaikajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja