Point Break (2015) [Blu-ray]
|
|
POINT BREAK Ohjaus: Ericson Core 1 tunti 54 minuuttia |
Kathryn Bigelow’n Myrskyn ratsastajien (1991) tuore uudelleenfilmatisointi on suuren budjetin elokuva, joka on visuaalisuudeltaan vähintään kymmenen vuotta aikaansa jäljessä ja käsikirjoitukseltaan vieläkin kauempana nykypäivästä.
Onttouttaan kaikuva elokuva kertoo kahdesta loistava surffarista, Utahista (Luke Bracey) ja Bodhista (Edgar Ramirez), joista jälkimmäistä FBI epäilee roistoksi ja terroristiksi. FBI:n agentti (Ray Winstone) värvää Utahin soluttautumaan Bodhin extreme-urheilijoiden ryhmään. Bodhin rikolliset aikeet käyvät heti ilmi, mutta Utah joutuu miettimään kahdesti, haluaako hän ilmiantaa uutta ystäväänsä.
Kurt Wimmer – joka on kynäillyt myös The Thomas Crown Affairin ja Total Recallin uudelleenfilmatisoinnit – ei ole kirjoittanut Bigelow’n filmin suoraa toisintoa, vaikka idea onkin yhä sama. Uudelleenfilmatisointi on tuntuvasti edeltäjäänsä toimintapainotteisempi, mutta huonot ideat Wimmer on kyllä kierrättänyt: Utah nähdään tässäkin elokuvassa ampumassa ilmaan sen sijaan, että hän tekisi työnsä ja ampuisi Bodhin.
Uudessa Point Breakissa ei nähdä ensimmäistäkään suurta tähteä, mutta siitä huolimatta rahaa on saatu käytettäväksi yli sadan miljoonan dollarin edestä. Se on taannut suurten toimintajaksojen näyttävän toteutuksen, mutta yksittäiset näyttävät toimintajaksot vuorikiipeilyn, vuorelta hyppimisen ja motocross-pyörillä ajon merkeissä eivät tee mistään elokuvasta kiinnostavaa. Elokuvan varsinainen tarina on yhdentekevä, sen roolihahmot ovat tylsiä ja roolisuoritukset samaa linjaa.
Ohjaaja Ericson Core on aiemmin ohjannut vain yhden elokuvan ja siitäkin ehti vierähtää lähes kymmenen vuotta. Hänellä on tuntuvasti enemmän kokemusta kuvaamisesta, mm. Brian Helgelandin Paybackista (1999) ja Rob Cohenin Hurjapäistä (2001). Tummin, korostetuin värein kuvattu Point Break on ilmeeltään kuin Tony Scottin myöhäistöitä ja ohjaukseltaan lähellä 2000-luvun alun tyypillistä toimintafilmiä – juuri niitä, joista Corella on kokemusta kuvaajan ominaisuudessa.





LISÄMATERIAALI
Elokuvan 2D- ja 3D-versiot.
BLU-RAY-JULKAISU
| Julkaisija: | Future Film | |
| Tekstitys: | Suomi, ruotsi | |
| Ääni: | DTS-HD Master Audio 5.1, Dolby Digital 5.1 | |
| Kuva: | 16:9 (2.35:1) | |
| Levyjä: | 1 |


