99 Homes (2014) [Blu-ray]
|
|
99 HOMES Ohjaus: Ramin Bahrani 1 tunti 52 minuuttia |
Yhdysvaltalaisen Ramin Bahranin kuudes pitkä elokuva 99 Homes kertoo Yhdysvaltain asuntolainapolitiikasta, joka antaa säälimättömille pankeille ja lakimiehille mahdollisuuden tehdä omaisuuden täysin laillisesti.
Andrew Garfieldin näyttelemä Dennis saa lamasta oman osansa. Lama vie rakennusmieheltä työt, sitten jää asuntolainan lyhennys maksamatta ja seuraavaksi tuomari käsittelee tapauksen liukuhihnamaisesti pankin hyväksi. Kouluikäisen poikansa (Noah Lomax) ja äitinsä (Laura Dern) kanssa asuvan Dennisin talon oven taakse ilmestyy pian Rick Carver (Michael Shannon), tämän epärehelliset työntekijät sekä kaksi sheriffiä. Puhe tai edes raha ei enää auta; talo on menetetty ja lähtö on heti.
Yhden päivän aikana Dennis joutuu hyvästelemään lapsuudenkotinsa ja muuttamaan slummimaiseen motelliin, jossa asustelee muitakin taloistaan pois potkittuja. Sattuman kautta Dennis päätyy kuitenkin töihin Rickille, joka maksaa hyvin pienistä rakennusmieheltä käyvistä tehtävistä. Pian Rick ottaa Denniksestä itselleen oppipojan – ja kotoaan häädetty Dennis alkaa tienata häätämällä muita ihmisiä taloistaan.
99 Homes lähestyy Yhdysvaltain lamaa mielenkiintoisesta näkökulmasta. Dennis joutuu tekemään töitä samalle miehelle, jota ilman hän ei ehkä olisi menettänyt kotiaan, ja vaikka raha ei haisekaan, uuden työn tuoma henkinen tuska painaa häntä alusta alkaen. Denniksen ponnistelujen lisäksi elokuva kuvaa hieman myös Rickin yksityiselämää ja sitä, miten tällainen mies nukkuu yönsä. Rahantekijänä hän on säälimätön, tuntee pankkien hyödyksi säädetyn lain keinot ja vie Dennisiäkin kohti amerikkalaista unelmaa hieman eri tavalla kuin Dennis olisi aiemmin uskonut.
32-vuotias Garfield teki valkokangasdebyyttinsä vuonna 2007, mutta 99 Homes on hänen vasta kahdeksas elokuvansa. Luonnollisesti Shannonin roolihahmo ei-niin-yksiulotteisena konnana on Garfieldin omaa kiinnostavampi, mutta Garfieldin roolisuoritus ei jää lähes aina loistavan Shannonin oman varjoon.
Kuvaaja Bobby Bukowskin tyylikäs kameratyöskentely on elävää ja hieman dokumentaariseen vaikutelmaan pyrkivää, samoin kuin mitä hän teki Oren Movermanin The Messenger- ja Rampart-elokuvissa.
Taitavasti ja hallitusti elokuvansa ohjannut Ramin Bahrani pitää katsojan otteessaan jättämällä elokuvastaan kaiken turhan pois. Silmukka kummankin päähenkilön kiristyy sitä mukaa, kun loppua kohti mennään – ja vaikka itse lopetus onkin hieman liian tutunlainen, pysytään siinä kuitenkin yhtä tiukasti kiinni todellisuudessa ja uskottavuudessa kuin elokuvassa aiemminkin. Vaikka 99 Homesissa on vahva viesti, ei se ole vain agendan takia tehty filmi, vaan ennen kaikkea kyseessä on taitavasti ja hyvin näyttelijöin tehty jännittävä draama.
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
LISÄMATERIAALI
Ohjaajan kommenttiraita ja yksi poistettu kohtaus ohjaajan kommentein.
BLU-RAY-JULKAISU
| Julkaisija: | Scanbox Entertainment | |
| Tekstitys: | Suomi, norja, tanska, ruotsi | |
| Ääni: | DTS-HD Master Audio 5.1 | |
| Kuva: | 16:9 (2.35:1) | |
| Levyjä: | 1 |



