Grandma (2015) [Blu-ray]

grandmabd

GRANDMA
Yhdysvallat 2015

Ohjaus: Paul Weitz
Käsikirjoitus: Paul Weitz
Tuotanto: Paul Weitz, Andrew Miano, ym.
Pääosissa: Lily Tomlin, Julia Garner, Marcia Gay Harden

1 tunti 19 minuuttia

76-vuotias Lily Tomlin nähdään Grandmassa ensimmäisessä suuressa elokuvapääroolissaan sitten 1980-luvun. Yli 40 vuotta saman naisen kanssa yhtä pitänyt Tomlin näyttelee hiljattain pitkäaikaisen naisystävänsä menettänyttä Elleä, pienten piirien tuntemaa runoilijaa, jonka vanhat herättävät edelleen vahvoja tunteita niissä, jotka Ellen runoihin sattuvat törmäämään.

Rakkaan puolisonsa kuoleman jälkeen Elle on viettänyt neljä kuukautta häntä huomattavasti nuoremman Olivian (Judy Greer) kanssa. Nyt on koittanut eron hetki, josta tulee ruma. Samana päivänä Elle saa vierakseen tyttärentyttärensä Sagen (Julia Garner), kiltin kiharapäisen teinitytön, joka on surukseen pamahtanut paksuksi. Sage on päättänyt hankkia abortin, jollaisesta myös Ellellä on kokemusta. Sage tarvitsee operaatiota varten rahaa, mutta ei uskalla pyytää sitä tuomitsevalta ja tomeralta äidiltään (Marcia Gay Harden), vaan kääntyy vapaamielisemmän isoäitinsä puoleen. Ellellä ei ole liiemmin rahaa, mutta hänellä on vanha amerikanrauta ja muutama, mutta vain muutama, vanha tuttu, joilta hän ehkä voisi saada rahaa lainaksi.

Yhtenä Ellen vanhoista tutuista nähdään legendaarinen, mieleenpainuvan äänen omaava Sam Elliott, joka on luopunut Hollywoodin komeimmista viiksistään.

American Pie- ja Poika-hittikomediat veljensä Chrisin kanssa ohjanneen Paul Weitzin sooloura on ollut yhtä vuoristorataa. Poika ja In Good Company olivat korkealaatuisia draamakomedioita romanttisin maustein, American Dreamz (2006) melko epäonnistunut satiiri kykyjenetsintäkilpailuista ja Vampyyrin oppipoika (2009) helposti unohdettava komedia Twilightien aikakaudelta. Erittäin paljon maksaneen, kohtalaisen hyvin menestyneen ja laadultaan kovin kehnon Pienin painajainen perheessä -filmin (2010) jälkeen Weitz ohjasi pienen budjetin draamakomedian Being Flynn (2012), joka oli melkoinen harppaus parempaan suuntaan. Being Flynnin ja Grandman väliin mahtuu yksi flopannut komedia.

Grandma on Weitzin paras filmi Pojan ja In Good Companyn ohella. Hänen itsensä myös käsikirjoittama elokuva on perusasioiden äärellä viihtyvä draamakomedia äiti-tytär-suhteista kolmen sukupolven ajalta. Samalla siinä nähdään, miten tietyt asiat maailmassa ja naisten elämässä eivät ole muuttuneet miksikään. Vaikka Sage elää teini-ikäänsä aivan eri aikakaudella kuin Elle, ovat he molemmat kokeneet nuorina ei-toivotun raskauden ja samanlaisia ongelmia rakkaussuhteissaan.

Weitz on ohjannut 100 miljoonaa dollaria maksaneenkin elokuvan, mutta Grandma valmistui vain 600 000 dollarilla. Pieni raha lienee innoittanut Weitziä panemaan parastaan, sillä Grandma on kaikilta osin onnistunut elokuva. Roolisuoritukset ovat aitoja, käsikirjoitus on kaikessa yksinkertaisuudessaan vahva ja Weitzin elokuvassa on raikkautta, aurinkoisuutta ja iloisuutta, niin kuvauksessa kuin sisällössäkin. Lisäksi Weitz on pitänyt elokuvansa erittäin lyhyenä ja sen rytmi on erinomainen.

Tällainen aurinkoinen elokuva ei voi olla jättämättä katsojaa positiiviselle mielelle.

tahti2


LISÄMATERIAALI

Paul Weitzin, Tomlinin, Sam Elliottin ja Julia Garnerin kommenttiraita sekä Tomlinin, Elliottin ja Weitzin paneelihaastattelu.


BLU-RAY-JULKAISU

  Julkaisija: Universal Sony
  Tekstitys: Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym.
  Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
  Kuva: 16:9 (1.85:1)
  Levyjä: 1

12

blu raydvd

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).