Koodinimi U.N.C.L.E. (2015) [Blu-ray]

1960-luvulla neljä tuotantokautta kestänyt Napoleon Solo -agenttisarja on viimeisin TV-klassikko, josta ideoita vailla oleva Hollywood-studio on tehnyt uuden version valkokangaselokuvan muodossa. Asialla on ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Guy Ritchie, joka toi Sherlock Holmesin uudelle vuosituhannelle kahdella erinomaisesti menestyneellä, äärimmäisen viihdyttävällä elokuvalla. Nyt hän yrittää samaa televisiosarjalla, jota nuoriso ei tunne, ja teki sen vielä ilman suuria tähtiä, joka selittää elokuvan vaisun yleisönsuosion.

Koodinimi U.N.C.L.E. on yhdessä Matthew Vaugh'nin, Ritchien entisen tuottajan, ohjaaman Kingsman: Salaisen palvelun (2014) kanssa viime vuosien parasta antia agenttielokuvien rintamalla. Teräsmiestä Man of Steelissa (2012) ja tämänvuotisessa uudessa elokuvassa esittänyt Henry Cavill ja The Lone Ranger -elokuvan (2013) Yksinäinen ratsastaja Armie Hammer ovat piristävä poikkeus; mainittuja filmejä lukuun ottamatta he eivät ole pahemmin päärooleja tehneet, vaan astuvat Robert Vaugh'nin ja David MacCallumin saappaisiin nuoruuden innokkuudella.

1960-luvun tyylikkääseen Eurooppaan sijoittuva elokuva kertoo yhdysvaltalaisvakooja Napoleon Solosta (Cavill) ja neuvostovakooja Illya Kuryakinista (Hammer), toisiaan vastaan suurella taidolla taistelevista vihamiehistä, jotka joutuvat tekemään yhteistyötä maailmaa uhkaavaa rikollisryhmää jäljittäessään. Eräät äveriäät roistot ovat kidnapanneet natsien palveluksessa aikanaan työskennelleen tiedemiehen, joka on rakentanut heille atomipommin. Tiedemiehen tytär, Itä-Berliinissä automekaanikkona työskentelevä pieni ja pippurinen Gaby (Alicia Vikander) on Solon ja Illyan ainoa toivo päästä roistojen jäljille ja pelastaa maailma. Mukana touhussa ovat myös Jared Harris ja Hugh Grant rooleissa, joista ei sen enempää.

Ritchien lahjakkuus audiovisuaalisena elokuvantekijänä ja tarinankerronnan nopeatempoisuus ovat tämänkin elokuvan parasta antia. Tarina on hyvin yksinkertainen ja juoni vieläkin yksinkertaisempi, mutta kun visuaalinen anti on rikasta ja vauhti nopea, sisällön puutteisiin ei kiinnitä liikaa huomiota. Solon ja Illyan kukkotappeluita värittää musiikki, joka tuo välittömästi mieleen Ennio Morriconen sävellykset Sergio Leonen lännenfilmien kaksintaistelukohtauksiin (Ritchien elokuvan soundtrackilla on myös yksi Morriconen oma sävellys), ja onpa soundtrackilla yksi unohdettu 1960-luvun italialainen iskelmäkin, jolla on oleellinen rooli elokuvan visuaalisesti upeimmassa kohtauksessa. Elokuvan parhaiten kirjoitettuja kohtia ovat nimenomaan nämä hauskat kukkotappelut, joissa melko yllättäen palkintona ei olekaan Vikanderin näyttelemä kaunis nuori nainen, vaan vahvistusta saava ego.

Kuten niin monissa muissakin agenttielokuvissa, myös Koodinimi U.N.C.L.E.:ssa on syystä tai toisesta täytynyt näyttää aina kaksi eri versiota filmin tärkeistä tapahtumista sankarin ja roiston välillä. Ensin nähdään roiston suunnitelman toteutuminen ja sen jälkeen samat tapahtumat pienin, mutta oleellisin lisäyksin sankarin silmin. Tietenkään katsojalla ei ole ollut monissakaan kohdin mitään mahdollisuutta arvata, että sankari oli tietoinen näistä asioista – ja niissä kohdin, missä katsoja voi nämä arvata, se myös ne arvaa ja on hyvin perillä siitä, mitä tulee tapahtumaan.

Rikas ja värikylläinen kuvaus, loistava rytmi, tyylikäs 1960-luvun Eurooppa, hyvin yhteensopivat päänäyttelijät, hauskuus ja erittäin tyylikäs ohjausjälki – olisi valetta väittää, etten olisi nauttinut Koodinimi U.N.C.L.E.:sta huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi viimeisimmästä Mission: Impossible -filmistä.

LISÄMATERIAALI

Useita dokumentteja elokuvan teosta.

BLU-RAY-JULKAISU