Joulupuu on kärvennetty (1989)

joulupuuonkarvennetty

CHRISTMAS VACATION
Yhdysvallat 1989

Ohjaus: Jeremiah S. Chechik
Käsikirjoitus: John Hughes
Tuotanto: John Hughes, Tom Jacobson
Pääosissa: Chevy Chase, Beverly D'Angelo, Randy Quaid

1 tunti 33 minuuttia

National Lampoonin Vacation-elokuvasarjassa oli ehditty jo matkata läpi Yhdysvaltojen ja käväistä Euroopassakin, kunnes käsikirjoittaja-tuottaja John Hughes keksi kirjoittaa Griswoldien perheen jouluvalmistelujen keskelle. Tuloksena on hieman erilainen jouluelokuva, erittäin amerikkalainen perhearvojen ja rahan tarina, mutta myöskin hauska ajanviete-elokuva joulusesonkiin.

Griswoldien perheen pääksi itseään luuleva Clark (Chevy Chase) on päättänyt viettää joulun kotonaan yhdessä vaimonsa (Beverly D'Angelo), poikansa Rustyn (Johnny Galecki) ja tyttärensä Audreyn (Juliette Lewis) kanssa. Heidän lisäkseen paikalle saapuvat jo hyvissä ajoin niin Clarkin kuin Elleninkin vanhemmat – ja kutsumattomana myös Ellenin veli Eddie (Randy Quaid) perheineen ja outouksineen. Komiikkaa syntyy, vaihtelevin tuloksin, niin erilaisten sukulaisten joutumisesta saman katon alle, jouluvalojen asentamisesta kuin työnantajan joulubonuksen odottamisesta.

Rahalla ja amerikkalaisilla perhearvoilla on totisesti suuri osa Jeremiah S. Chechikin (Pirullisten uudelleenfilmatisointi, Me kostajat) ohjaamassa puolitoistatuntisessa, jossa on joulutunnelmaa siltä osin kuin lumi nyt talveen ja jouluun kuuluu. Näinä mustina jouluina Suomessa alkaa hieman yllättäen olla kateellinen, mutta onneksi Griswoldien talokin on ulkokuortakin myöten lavastettu studioon – ja erittäin hyvin. Jouluinen se silti on, vaikka sillä on studiossa kuvattuna filminä yhtä paljon tekemistä oikean talven kanssa kuin Michael Curtizin Valkealla joululla (1954).

Kun on nyt nähnyt myös tämänvuotisen uuden Vacation-elokuvan, alkaa entistä enemmän arvostaa Chevy Chasea, joka ei ole mikään koomikko, mutta on kuitenkin huomattavasti parempi näyttelijä kuin uuden Loman Ed HelmsJoulupuu on kärvennetty -filmissäkään kaikki huumori ei liikkunut alapääosastolla ja kiertänyt samaa rataa, vaan vitsit, hyvät ja huonot, tulevat monesta eri suunnasta. Siinä on jotakin katseltavaa ja purtavaa, toisin kuin tämäntyyppisissä nykykomedioissa – vaikkei Joulupuu on kärvennetty siis olekaan komedian historiassa mikään merkkiteos.

tahti2tahti2


LISÄMATERIAALI

Näyttelijöiden, ohjaajan ja tuottajan kommenttiraita sekä traileri.


DVD-JULKAISU

  Julkaisija: Warner Bros.
  Tekstitys: Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym.
  Ääni: Dolby Surround 2.0
  Kuva: 16:9 (1.85:1)
  Levyjä: 1

s

dvd

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).