Gremlins – riiviöt (1984) [Blu-ray]
|
|
GREMLINS Ohjaus: Joe Dante 1 tunti 46 minuuttia |
Läpimurtonsa tekevän Chris Columbuksen kynäilemä Gremlins – riiviöt on itseironinen kauhukomedia ja sellaiseksi harvinaisen onnistunut yksilö. Epäonninen keksijä (Hoyt Axton) ostaa salaperäiseltä aasialaiselta kauppiaalta vieläkin salaperäisemmän pienen olennon, Gizmon, jonka hän aikoo antaa joululahjaksi pojalleen. Kauppias ei ole kuitenkaan halukas luopumaan Gizmosta, mutta tämän nuori apulainen myy Gizmon keksijälle.
Keksijän poika ei kuitenkaan ole mikään polvihousuinen vesseli, vaan täysi-ikäinen, pankissa työskentelevä nuori mies. Eläinrakas Billy (Zach Galligan) ottaa mielellään Gizmon vastaan ja parhaansa mukaan noudattaa sen myyjän antamia ohjeita – muutamaa tärkeää perussääntöä, joita ei saa rikkoa. Gizmoa ei saa kastella eikä sitä saa ruokkia keskiyön jälkeen. Vahingossa Billy sattuu tekemään molemmat virheet, ja seuraukset ovat kohtalokkaita koko kaupungille.
Joulun aikaan sijoittuvassa Gremlinsissä on vähän kaikkea, mutta ei mitään liikaa. Nykykatsojan silmissä Gremlins ei ole kauhuelokuva, vaikka se sitä omana aikanaan olikin, mutta jo alkujaan siinä on huumori kauhua suuremmassa osassa. Suurin huumorinlähde on Billyn keksijäisän keksimät erilaiset kodinkoneet ja muut laitteet, jotka ovat nerokkaita, mutta eivät ikinä toimi siten kuin niiden pitäisi. Toisaalta huumoria revitään itse Gizmosta ja Billyn suhteesta tähän kuin myöskin Billyn koiran ja kaupungin vihatuimman asukkaan, rikkaan leskirouvan, yhteenotoista. Romantiikkaa taasen on tarjolla Billyn ja Katen (Phoebe Cates) orastavan suhteen osalta. Kate puolestaan kertoo eräässä vaiheessa isästään sellaisen tarinan, joka kuvastaa erinomaisesti elokuvan kauhun, tragedian ja huumorin yhdistelmää.
Gremlinsin kuten käytännössä kaikkien ennen CGI-tehosteiden aikaa tehtyjen elokuvien erikoistehosteet ovat jo itsessään katsomisen arvoisia, mutta eivät tässäkään tapauksessa lainkaan elokuvan pääasia. Gizmon ja hänen kumppaneidensa seikkailuja on hauska katsella tietäen, että nämä nuket on ihmisten kekseliäisyydellä saatu ”elämään” – ei tekemällä kuvia tietokoneella.
Jerry Goldsmithin musiikki ja pari Danten muutakin elokuvaa kuvanneen John Horan kuvausjälki luovat Gremlinsiin erinomaisen mukavan, satumaisen ja hauskan tunnelman. Mitä kauhukomedioihin tulee, Gremlins – riiviöt on sieltä kaikkein parhaimmasta päästä. Muutamat synkemmät kohtaukset toimivat edelleen, kun taas yksikään hauska kohtaus ei ole menettänyt tehoaan. Gremlins – riiviöt on oiva esimerkki 1980-luvun ”koko perheen elokuvasta”, joka ei missään tapauksessa sovellu lasten katseltavaksi.
![]()
![]()
![]()
![]()

LISÄMATERIAALI
Kaksi eri kommenttiraitaa, poistettuja kohtauksia, dokumentti elokuvan teosta, traileri, ym.
BLU-RAY-JULKAISU
| Julkaisija: | Warner Bros. | |
| Tekstitys: | Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym. | |
| Ääni: | Dolby TrueHD 5.1 | |
| Kuva: | 16:9 (1.85:1) | |
| Levyjä: | 1 |


