True Detective (2014, TV-sarja) [Blu-ray]

truedetective

TRUE DETECTIVE
Yhdysvallat 2014

Ohjaus: Cary Joji Fukunaga
Käsikirjoitus: Nic Pizzolatto
Tuotanto: Carol Cuddy
Pääosissa: Matthew McConaughey, Woody Harrelson, Michelle Monaghan

7 tuntia 37 minuuttia



Pari jaksoa Jälkiä jättämättä -sarjaan kirjoittaneen Nic Pizzolatton yksinään kynäilemä True Detective on jälleen yksi osoitus siitä, että HBO on tämän hetken ylivoimaisesti paras televisiotuotantoyhtiö. Kahdeksan jakson mittainen sarja kertoo kahdesta murharyhmän etsivästä Louisianassa vuosina 1995–2014.

Epätavalliseksi True Detectiven tekee sen kerrontatapa. Sarja alkaa nykyhetkessä, kun etsivät Rust (Matthew McConaughey) ja Marty (Woody Harrelson) kertovat uudelleen vuoden 1995 murhatapauksen selvittämisen taustat ja metodit. Kaikki, mistä he kertovat, nähdään pitkinä takaumina – jopa siinä määrin, että sarja tapahtuu sekä nykyhetkessä että menneessä ajassa, edeten loogisesti ja kronologisesti. Aina tosin se, mitä Rust ja Marty kertovat ”kuulustelijoilleen” ei vastaa sitä, mitä todella tapahtui, mutta katsoja näkee kaiken siten kuin se todellisuudessa tapahtui.

Texasista Louisianaan eksynyt Rust oli vuonna 1995 elämänilonsa menettänyt mies, joka eli vain työlleen. Hänen työparikseen valikoituvan Martyn elämän täyttivät työn lisäksi vaimo (Michelle Monaghan), kaksi lasta ja naisseikkailut. Miehet olivat täysin eri maailmoista: Rust ateisti, ihmisen pohjimmaiseen pahuuteen uskova realisti ja pessimisti, Marty taasen hieman jumalaa pelkäävä, mutta ilon irti elämästä ottava vastuuntunnoton mies. Yhdessä he joutuivat tutkimaan outoa saatananpalvojien tekemältä vaikuttavaa murhaa, jonka tutkimukset etenevät hitaasti, mutta toivotuin tuloksin – kunnes toisin todistetaan.

Aina hyvä Woody Harrelson tapaa hyvin usein olla myöskin aina samanlainen. Ulkonäkönsä ansiosta hyvin v-mäisten miesten rooleihin sopiva Harrelson on tasokas näyttelijä, joka pystyy parhaimmillaan tekemään hyvinkin mieleenpainuvia roolisuorituksia, mutta on kuitenkin useimmiten ”vain” hyvä – uskottava, ei tee itsestään numeroa, eikä näyttele tarinan kiinnostavinta roolihahmoa. Romanttisista komedioista laatuelokuvien ja nyt myös -sarjojen pariin siirtynyt McConaughey on näytellyt viimeisimmissä produktioissaan jollakin tapaa menneisyytensä, nykyisyytensä tai vain oman itsensä piinaamia miehiä, eikä Rustin hahmo ole yhtään sen iloisempi tapaus.

Kaikki kahdeksan jaksoa ohjanneen Cary Joji Fukunagan (Jane Eyre) teos näyttää siltä, mitä se onkin: televisiotuotannolta. Fukunagan osalta parempi osoitus hänen taidoistaan on kerronnassa, joka on niin jämptiä, että melkeinpä voisi sanoa lähes kahdeksantuntisen teoksen jokaisen kohtauksen olevan jollakin tavalla tärkeä, toisin sanoen turhia kohtauksia teoksesta ei löydy. Ehkä True Detective olisi toiminut vielä paljon paremmin parituntisena elokuvana, jolloin henkilöhahmojen sijaan pääosaan olisi noussut murhamysteeri. Pitkässä televisiosarjassa päähenkilöiden on aina oltava kaiken a ja o, useimmiten kaiken muun kustannuksella.

Televisiotuotantona True Detective on täyden viiden tähden tavaraa, jota voisi melkeinpä verrata Boardwalk Empireen. Molemmat ovat HBO:n tuottamia televisiosarjoja, joissa ohjaajana on ollut elokuvantekijä/elokuvantekijöitä ja päärooleissa nimenomaan elokuvista tunnettuja näyttelijöitä. Boardwalk Empiresta poiketen True Detective ei lässähdä muutaman ensimmäisen jakson jälkeen, sen tuotantoarvot eivät ole valtavat eikä sen tarinan kertomiseen (onneksi) mene kymmeniä tunteja.


LISÄMATERIAALI

Making of -dokumentti, McConaugheyn ja Harrelsonin haastattelu, poistettuja kohtauksia, kommenttiraitoja, ym.


BLU-RAY-JULKAISU

  Julkaisija: Warner Bros.
  Tekstitys: Suomi, tanska, ruotsi, norja, ym.
  Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
  Kuva: 16:9 (1.78:1)
  Levyjä: 1

16

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).