The Great Gatsby – Kultahattu (2013) [Blu-ray]

THE GREAT GATSBY
Australia / Yhdysvallat 2013

Ohjaus: Baz Luhrmann
Käsikirjoitus: Baz Luhrmann, Craig Pearce
Tuotanto: Baz Luhrmann, Lucy Fisher, Douglas Wick, ym.
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Tobey Maguire, Carey Mulligan

2 tuntia 21 minuuttia

Baz Luhrmannin The Great Gatsby – Kultahattu on F. Scott Fitzgeraldin liki 90 vuotta vanhan klassikkoromaanin ensimmäinen suuren budjetin filmatisointi lähes neljäänkymmeneen vuoteen. Jack Claytonin vuoden 1974 filmatisoinnin epäonnistumisesta syytettiin brittiläistä ohjaajaa, joka ei ollut tarpeeksi amerikkalainen ohjatakseen niin amerikkalaisen tarinan. Nyt ohjaajana on australialainen.

Luhrmannin ja pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Craig Pearcen sovittama tarina tekee selkeän eron Claytonin elokuvaan tavalla, joka ei ole erityisen onnistunut. Luhrmannin elokuvassa kun Jay Gatsby (Leonardo DiCaprio) on jatkuvasti läsnä, eikä yrityksistä huolimatta pysy toivotunlaisena mystisenä äkkirikastuneena herrasmiehenä, jollaisena hän olisi kiinnostava.

1920-luvun New Yorkissa elävä Gatsby tulee tutuksi hänen naapurissaan verrattain vaatimattomassa talossa asuvan Nickin (Tobey Maguire) kautta. Kirjailijanlahjoja omaava Nick tienaa elantonsa Wall Streetillä. Hänen serkkunsa Daisy (Carey Mulligan) asuu lahden toisella puolen suuressa kartanossa, jonka tämän mies Tom (Joel Edgerton) on ostanut perimillään rahoillaan. Tom ja Daisy ovat kultalusikka suussa syntyneitä, toisin kuin säästeliäs Nick ja äkkirikastunut Jay, jonka omaisuuden lähdettä kukaan ei tunnu tietävän. Selvää on, ettei rahoja ole hankittu päivänvalon kestävillä liiketoimilla.

Nick ei ole tietoinen siitä, että hänen seurapiireissä kuuluisa, suuria juhlia joka viikonloppu järjestävä naapurinsa onkin Daisy-serkun entinen poikaystävä. Gatsby on kadonnut muutamia vuosia sitten tehdäkseen itsestään jotakin. Suurella päättäväisyydellä ja yksityiselämästä tinkien hän on siinä onnistunut ja haluaa nyt Daisyn omakseen. Siinä Nick saa luvan auttaa häntä.

The Great Gatsby – Kultahatun tarina on varmasti jo monille tuttu. Kyseessä on monitahoinen kertomus niin 1920-luvun suurta murrosta eläneestä Yhdysvalloista, vanhoista rikkaista suvuista, uusrikkaista sekä rakkaudesta, joka sekin on pohjimmiltaan erilaista rikkaiden keskuudessa. Gatsby on hieno mies, joka on rakastunut aivan vääränlaiseen naiseen – sen Luhrmann tekee hyvin selväksi.

Hieman yli 100 miljoonan dollarin budjetista Luhrmann on ottanut kaiken irti. Visuaalisesti paikoitellen upeassa, mutta aina tasokkaassa filmissä CGI-kuvat ovat yhtä tärkeässä osassa kuin fyysiset lavasteet, mutta monet tietokoneella tehdyistä kuvista ovat liikkeeltään niin kömpelöitä, että ne vievät huomion kaikelta muulta. Ei ole väärin sanottu, jos toteaa Luhrmannin elokuvan olevan paljon pintaa ja aivan liian vähän sisältöä – elokuva, jonka puitteiden hulppeutta ei parane verrata draaman suuruuteen. Puitteita pienempiä ovat myös roolisuoritukset.

Luhrmann on kyllä tehnyt visuaalisena tarinankertojana hyvin paljon hyvää. CGI-tehosteiden ansiosta hän on saattanut tehdä lukuisia mahdottomia kuvia, jollaisia ei siis ilman tietokoneiden avustusta voisi tehdä. Tätä on mahdotonta olla huomaamatta, kun nämä CGI-kuvat lyödään vasten kasvoja sellaisella vauhdilla ja näyttävyydellä, että toisinaan voisi luulla katsovansa Hollywoodin uusinta toimintatrilleriä.

Ohjaajaa ei voi siis syyttää vauhdin puutteesta saati pienen sisätiladraaman tekemisestä, vaikka sellaisena tarina ehkä olisi saanut ansaitsemaansa huomiota. Yksi elokuvan häiritsevimmistä tekijöistä on sen musiikki. Luhrmann on tilannut sävelet rap-musiikkia tekevältä Jay-Z:lta. The Great Gatsby – Kultahatussa nähdään ansiokkaasti lavastettua 1920-luvun elämää samalla, kun musiikkiraidalla soi 2010-luvun roskamusiikki. Silloin kun Jay-Z:n musiikkia ei käytetä, Craig Armstrongin säveltämä perinteinen elokuvamusiikki saa tulla esiin ja kuulostaa sitäkin paremmalta.

The Great Gatsby – Kultahatun suurimmat ongelmat ovat kuitenkin sen käsikirjoituksessa, sillä musiikkihan on (elokuvaakin enemmän) makuasia. Luhrmann on painottanut elokuvassaan alkuperäisromaanin draamallisesti vähemmän ansiokkaita asioita ja antanut hyvin vähän arvoa esimerkiksi kertomukselle Tomin ja Myrtlen (Isla Fisher) suhteesta, vaikka se on hyvin tärkeässä asemassa varsinkin tarinan lopussa. Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä Luhrmann olisi saanut aikaiseksi, jos hän olisi käyttänyt Francis Ford Coppolan vuoden 1974 filmatisointiin laatimaa käsikirjoitusta oman sovituksensa sijaan.

LISÄMATERIAALI

Useita making of -dokumentteja, poistettuja kohtauksia, vuoden 1926 filmatisoinnin traileri, ym.

BLU-RAY-JULKAISU