Vihreä oli laaksoni (1941) [Blu-ray]

vihreaolilaaksoni

HOW GREEN WAS MY VALLEY
Yhdysvallat 1941

Ohjaus: John Ford
Käsikirjoitus: Philip Dunne
Tuotanto: Darryl F. Zanuck
Pääosissa: Roddy McDowall, Walter Pidgeon, Maureen O'Hara, Donald Crisp

1 tunti 58 minuuttia


Richard Llewellynin romaaniin perustuva Vihreä oli laaksoni on kuvaus ajasta, elämäntavasta, yhteisöstä ja siitä riippuvaisista yksilöistä. Mika Waltarin Sinuhenkin valkokankaalle sovittaneen Philip Dunnen käsikirjoittama elokuva sijoittuu 1800-luvun lopun Walesiin, jossa luonnonkauniin laakson ympärille on kohonnut kylä ja sen sydämeksi hiilikaivos, joka elättää kaikkia kylän asukkaita.

Elokuvan pääosassa on Morganien perhe, jonka kaikki miespuoliset jäsenet isästä poikiin hankkivat elantonsa vaarallisesta, mutta silti työpaikkana mielekkäästä hiilikaivoksesta. Työstä ja sen laadusta on tullut elämäntapa, jonka vaarallisuutta eivät turhemmin pohdi sen enempää työtä tekevät miehet kuin perheen äiti tai ainoa tytärkään (Maureen O'Hara kauneimmillaan ja herkimmillään).

Teollisuuvallankumouksesta oli jo aikaa, mutta sen epäsuotuisat vaikutukset koneine alkavat jo näkyä. Työtä ei enää riitä kaikille. Kun hiilikaivoksen johtaja päättää alentaa työntekijöiden palkkoja, nousevat Morganin perheen pojat isäänsä vastaan – lukuun ottamatta nuorimmaista, Huw'a (Roddy McDowall elämänsä roolissa), joka ei vielä ole työikäinen. Työhönsä nöyrästi ja kunnioittavasti suhtautuva isä (Donald Crisp) ajautuu erilleen pojistaan, jotka laittavat pystyyn pienen ammattiyhdistyksen heidän ja muiden kyläläisten työpaikkojen turvaksi. Isä ei ole päättänyt lähteä tähän touhuun mukaan.

vihreaolilaaksoni1t vihreaolilaaksoni2t

Samaan aikaan perheen tytär on toivottoman rakastunut kylän uuteen pastoriin (Walter Pidgeon), joka piippua polttavana ja olutta nauttivana riskinä miehenä eroaa niistä vanhoista ja hurskaista kirkonmiehistä, johon ehkä Angharadkin on saanut tottua. Niin on myös pastori kiinnittänyt huomionsa Angharadiin, mutta ehkä sentään niin paljon hän ei ole aikaansa edellä, että ottaisi vaimon ja vieläpä itseään nuoremman sellaisen.

Kaikki nämä monet tapahtumat kokoaa yhteen Morganien nuorimmainen, Huw, josta on tulossa perheensä ja koko kylänsä ensimmäinen kouluja käynyt mies. Hänestä, josta on tuleva paljon muuta kuin ”vain” kaivostyöläinen, edustaa sitä muutosta, mikä on tämänkin laakson kylään lähivuosien aikana tuleva. Kuitenkaan hän ei mitään muuta haluaisi kuin kaiken pysyvän ennallaan ja pääsevänsä itsekin kaivokselle töihin.

Kaikki elokuvan roolisuoritukset pienemmistä suurimpiin – olipa kyseessä sitten koulun sadistinen opettaja tai Morganien perheenjäsenet – ovat onnistuneita. Erityisesti sitä ovat Crispin ja McDowallin roolisuoritukset. Roolihahmot ja tarinat olivat hyviä, ja niistä saattoi 13-vuotias, mutta jo lähes parissakymmenessä filmissä nähty McDowallkin tehdä koko uransa parhaimman ja ikimuistoisimman roolin.

Ohjaaja John Ford ja kuvaaja Arthur Miller ovat tehneet ensiluokkaista työtä, puhdasta elokuvaa, jossa ei ole turhia, vaan ainoastaan kauniita kuvia. Jokainen ulkoilmaotos, vuodenajasta ja ihmisten keskuudessa vallitsevasta tunnelmasta riippuen, kuin myöskin monet interiöörikohtaukset ovat kauniita. Mustavalkoinen kuva ei estä näkemästä sitä, miten vihreä tuo laakso olikaan.


LISÄMATERIAALI

Näyttelijä Anna Leen ja elokuvahistorioitsija Joseph McBriden kommenttiraita, traileri sekä 25-minuuttinen TV-dokumentti elokuvan synnystä.

DVD-JULKAISU

  Julkaisija: Fox-Paramount
  Tekstitys: Suomi, tanska, ruotsi, norja
  Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
  Kuva: 4:3 (1.33:1), mv
  Levyjä: 1

7

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).