Page 8 (2011)

PAGE EIGHT
Iso-Britannia 2011

Ohjaus: David Hare
Käsikirjoitus: David Hare
Tuotanto: David Barron, David Heyman
Pääosissa: Bill Nighy, Rachel Weisz, Ralph Fiennes

1 tunti 40 minuuttia


Muutamia pienelle huomiolle jääneitä elokuvia vuosia sitten ohjanneen, parhaiten Tuntien, Damagen ja Lukijan käsikirjoittajana tunnetun David Haren on saanut houkuteltua suuret nimet brittiläiseen televisioelokuvaansa. Erityisesti ihmetyttää, miksi Oscar-palkittu Rachel Weisz on lähtenyt mukaan TV-filmiin, jossa hänen roolinsa ei ole edes kovin kaksinen.

Poliittinen draamatrilleri kertoo Bill Nighyn näyttelemästä tiedustelupalvelun agentista, Johnnysta, jonka esimies Benedict (Michael Gambon) nostaa kissan pöydälle ilmoitettuaan saaneensa käsiin arkaluontoista tietoa sisältävän kansion. Hänen salainen kontaktinsa on luovuttanut Benedictille kansion, josta löytyy todisteet siitä, missä Yhdysvaltain hallinnoimat salaiset vankilat ja kidutuspaikat sijaitsevat. Tähän asti yhteistyössä Irakin sotaa käyneet Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat kiistäneet tällaisten paikkojen olemassaolon, eikä todisteiden julkitulo tietenkään näyttäisi hyvältä. Asiakirjoista käy myös ilmi, että asiasta on koko ajan tiennyt Iso-Britannian pääministeri (Ralph Fiennes).

 

Johnnyn tehtävä jää hieman epäselväksi, kunnes Benedict saa sydänkohtauksen ja asiakirjavuodon tutkiminen jää hänen harteilleen. Johnnyn elämässä harmaita hiuksia tuottavat myös etäiset välit aikuisikään ehtineeseen tyttäreen (Felicity Jones), nyt Benedictin kanssa naimisissa olevaan ex-vaimoonsa (Alice Krige) sekä erityisesti Johnnya vastapäätä asuva kuvankaunis Nancy (Weisz). Nancy on asunut hänen naapurissaan jo kauan, mutta vasta nyt hän tulee juttelemaan Johnnylle ja on selvästi kiinnostunut tästä. Syy on Johnnylle mysteeri, mutta Nancyn poliittisesti epäilyttävät taustat eivät.

Page 8 alkaa kuin 1960-luvun agenttiparodia jazzin soidessa ja kivikasvoisen agentin matkatessa pitkin Lontoon katuja, mutta vaikka huumorilla onkin tässä elokuvassa osansa, ei se kuitenkaan ole komedia. Itse asiassa on hyvin vaikea sanoa, mitä se on, sillä ihmissuhdedraamaksi siinä on liikaa politiikkaa ja poliittiseksi draamaksi liikaa yksityiselämän kuvausta. Helpommin toteutettavissa oleva ihmissuhdedraamapuoli kyllä toimii oikein hyvin, sillä vaikka hahmot ovatkin melko yksiulotteisia, niin näyttelijät ovat alansa parhaimmistoa. Poliittinen jännitysnäytelmä junnaa paikoillaan tietämättä, mihin ja milloin sen pitäisi edetä.

Televisioelokuvaksi Page 8 on kuitenkin harvinaisen tasokas sekä tekniseltä että taiteelliselta toteutukseltaan puhumattakaan näyttelijäkaartin nimekkyydestä. Tyylikkäästä kuvauksesta vastaa aivan liian vähän työllistetty Martin Ruhe (Control, Harry Brown, The American).


LISÄMATERIAALI

Lisämateriaalia ei ole.


DVD-JULKAISU

  Julkaisija: VLMedia / Koch Media
  Tekstitys: Suomi, norja, tanska, ruotsi
  Ääni: Dolby Digital 5.1, 2.0
  Kuva: 16:9 (2.40:1)
  Levyjä: 1

7

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).