J. Edgar (2011)

J. EDGAR
Yhdysvallat 2011

Ohjaus: Clint Eastwood
Käsikirjoitus: Dustin Lance Black
Tuotanto: Clint Eastwood, Brian Grazer, Robert Lorenz
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Naomi Watts, Judi Dench

2 tuntia 11 minuuttia

John Edgar Hoover (1895–1972) oli pitkään Yhdysvaltain vaikutusvaltaisin mies, joka johti turvallisuuspoliisia ja sen seuraajaa FBI:ta lähes viidenkymmenen vuoden ajan. Mies, joka tiesi kaikista kaiken, yritti parhaansa mukaan pitää omat salaisuutensa juurikin salaisuuksina – lähtien hänen oletetusta homoseksuaalisuudestaan, joka jo sinällään olisi onnistunut tuhoamaan hänen uransa.

Oscarin arvoisesti Gus Van Santin tosielämän poliittiseen, homoseksuaaliseen henkilöön perustuneen Milkin (2008) käsikirjoittaneen Dustin Lance Blackin kynäilemä J. Edgar seuraa Hooverin elämää takautumien kautta FBI:n alkuajoista lähtien hänen kuolemaansa saakka. Hooverin seksuaalinen suuntautuminen ja outo äitisuhde tulee selväksi jo elokuvan alkumetreillä, kun hänen nähdään keskustelevan äitinsä (Judi Dench) kanssa ja myöskin yrittävän kosia ministeriön sihteeriä (Naomi Watts), josta myöhemmin tuli hänen elinikäinen sihteerinsä – mutta pelkkä työtoveri. Sen sijaan Armie Hammerin näyttelemästä agentista tulee Hooverille paljon muutakin kuin työkaveri, mutta tietoisena äitinsä kannasta (”otan mieluummin kuolleen pojan kuin kukkasen”) ja yhteiskunnan suhtautumisesta homoseksuaaleihin, täytyy Hooverin hillitä tunteensa koko ikänsä ajan.

{slimbox#1 gl images/muut/arvostelut/2012/jedgar1.jpg,images/muut/arvostelut/2012/jedgar1_t.jpg,Clint Eastwood: J. Edgar;images/muut/arvostelut/2012/jedgar2.jpg,images/muut/arvostelut/2012/jedgar2_t.jpg,Clint Eastwood: J. Edgar; }

Filmille kuvattu, runsaasti tummia sävyjä hyödyntävä J. Edgar on kaikin puolin tyypillistä Clint Eastwoodia – paitsi homoseksuaalisen päähenkilön osalta. Elokuvan on kuvannut Eastwoodin pitkäaikainen luottokuvaaja Tom Stern, ja elokuvan ilmeessä onkin runsaasti yhtäläisyyksiä Gran Torinon (2008) kanssa. Vuosikymmenten taakse sijoittuvan filmin tuotantoarvot ovat kohdallaan, vaikka budjetti oli hyvin vaatimaton – todennäköisesti siis DiCapriokin lähti mukaan prosenttiosuudella voitosta.

Naomi Wattsin roolihenkilö jää lopulta hyvin merkityksettömään osaan, kun taas Dench on nähty lukuisissa paremmissakin rooleissa eikä hänen äitihahmonsa ole muutenkaan erityisen kiinnostava – joka voi monien muiden katsojien mielestä olla juuri päinvastoin. Sen sijaan DiCapriolle Hooverin rooli on jälleen yksi näytönpaikka, josta hän suoriutuu erinomaisesti. Vanhan miehen näyttelijänä hän kuitenkin häviää Hammerille, joka vakuutti jo David Fincherin The Social Networkissa (2010), mutta tullee lyömään itsensä kunnolla läpi vasta ensi vuonna The Lone Ranger -elokuvalla.

Hooverin tapahtumarikkaan uran tiivistäminen pariin tuntiin ei tietystikään anna mahdollisuutta keskittyä yhteen seikkaan kovinkaan pitkään. Hooverin vainoharhaisuus kommunisteja kohtaan sen sijaan on läsnä koko ajan. Elokuvan aikana Hoover nähdään ratkaisemassa muutamia rikoksia ja poliittisia kärhämöitä, mutta pääosassa on hänen ja Hammerin näyttelemän työtoverin suhde. Loppupeleissä Hooverista annetaan kuitenkin hyvin inhimillinen kuva nerokkaana ja menestyksekkäänä, mutta epäonnekkaana ja hieman raukkamaisena miehenä.

LISÄMATERIAALI

19-minuuttinen dokumentti Hooverista ja elokuvan tekemisestä. Ei suomenkielistä tekstitystä.

DVD-JULKAISU

Julkaistu myös Blu-ray-formaatissa.